Turvallisuutta myös maaseudulle

Hirvittävää, miten vauhdikkaasti aika kulkee. Jo kuukausi on kulunut Linna 2012- harjoituksesta. On aika vähän muistella, että mitäs kaikkea omalla kurssillani käsiteltiin menneessä harjoituksessa.

Eli toimin kurssinjohtajana Harvaanasuttujen alueiden turvallisuus-kurssilla Linna 2012- harjoituksessa Kainuun Prikaatilla 16.- 18.3. kuluvaa vuotta. Harjoitus oli itselleni myös koulutustilaisuus ja suoritin samalla johtamisen tutkinnon osaa maatalouslomittajan ammattitutkinnosta. Kurssin valmistelu aloitettiin hyvissä ajoin viime vuoden loppupuolella, kun ensin oli käyty ottamassa oppia Ulapasta Kirkkonummella. Erinäisiä keskusteluja kurssin sisällöstä käytiin koulutuspäällikkömme Riitan kanssa, ennen kuin kattava ja kaikkia tyydyttävä kokonaisuus löytyi.

Sinällään kurssin aihealue on itselleni erittäin tuttu, koska olen kotoisin Sotkamon ”syvästä etelästä”, josta oli pitkä matka kaikkialle. Nykyisen työni puolesta saan ajella pitkin ja poikin harvaanasuttuja seutuja, sillä maatiloja ei enää ole niin tiheässä kuin muutama vuosikymmen sitten. Lähin naapuri voi olla pahimmassa tapauksessa monen kilometrin päässä, tai sitten muutaman sadan metrin säteellä. Kumpaakin mallia löytyy.

Täällä Kainuun kairoilla olemme kuitenkin tottuneet siihen, että joka paikkaan on pitkä matka ja auto on välttämättömyys. Toisin on ruuhkaisemmassa Suomessa, kun kaikkialle pääsee julkisilla kulkuvälineillä. Tai niinhän sitä kuvittelisi.  Muistuu mieleen vastikään uutisissa olleet kolarisumat etelän päässä. Aina se siirtyminen paikasta toiseen ei asutuskeskuksissakaan suju helposti.

Itse viikonloppu Suomen suurimmassa varuskunnassa oli mieleenpainuva elämys niin itselleni, kuin toisillekin. Olihan se näyttävä näky, kun yli 200 naista kokoontui avajaisiin ja päättäjäisiin maastopuvuissaan ja violeteissa pipoissaan. Koulutusohjelma oli tiukka ja Harvaanasuttujen alueiden kurssi polkaistiin käyntiin Vapaaehtoisen pelastuspalvelun ammattilaisten luennolla siitä, kuinka toimitaan, jos joku on eksynyt metsään tai vaikka aavalle ulapalle. Ensimmäisen illan viimeinen osuus sisälsi ensiapuharjoituksia sekä muutakin tarpeellista tietoa mm. lääkekaapin sisällöstä ja avun hälyttämisestä.

Toinen kurssipäivä sisälsi ensin tietoa siitä, kuinka selviää sähkökatkoista, jos ne kestävät pidempään kuin tunnin. Varsinkin oman työni kannalta ajateltuna sähkökatkot ovat vihoviimeisempiä kavereita, sillä eläinten kanssa työskennellessä ei riitä se, että saa itsensä huollettua, vaan on myös vastuulla eläinten hyvinvointi.  Parin edellisen vuoden aikaan näitä useamman päivän pituisia sähkökatkoja on ollut useampia. Varsinkin vuoden 2010 Asta- ja Veera- myrskyt tekivät sellaisia tuhoja, joita selvitellään vielä tänäkin päivänä. Harvinaisen pahankurisia naisia olivat he silloin.

Lauantain iltapäivän osuudessa kurssilaiset pääsivät teorian jälkeen kokeilemaan alkusammutusta käytännössä. Puolet ryhmästä teki sillä välin sauvakävelyharjoituksia sekä kuunteli luentoa terveellisistä elämäntavoista. Liikunnallinen osio olikin tervetullutta vaihtelua aamupäivän tiiviin istumisen jälkeen. Ryhmiä vaihdettiin tietyn ajan jälkeen.

Alkuilta sujuikin sitten tiellä liikkuvien auttajien luennolla. Tiepalvelun ammattilaiset kertoivat, mitä kaikkea voi tien päällä sattua ja tapahtua. Omaan työhöni taas peilaan sen verran, että joskus toivoisi autossa olevan siivet renkaiden sijalla ja henkilöautoon sopiva aura talvella keulassa. Kaikki tiet eivät ole ensimmäisenä esimerkiksi aurauslistalla, vaan ne huolletaan sitten, jos viitsitään tai saman päivän nimissä jää aikaa. Ja sekin on kummallinen asia tämä ainainen hoppu ja hätä sinne sekä tänne, kun kaikkien pitäisi ennättää samalla hetkellä joka paikkaan. Joskus kannattaisi höllätä kaasujalkaa ja jättää turvaväliä, kyllä täällä maalla ainakin tietä sitä varten riittää.

Kuitenkin toimivat yhteydet ovat erittäin tärkeitä myös harvaanasutuilla alueilla, sillä kaukanakin asuu ihmisiä. Sinällään on ihmeellistä tämä suuntaus, että syrjäkylät olisi tyhjennettävä asukkaista ja kaikki sumputettava asumaan kuntakeskuksiin. Miksi ihmeessä? Pienet kylät teiden varsilla ovat kuitenkin kauniin maamme sielu. Kerrankin eräs kevät ajelin pisteestä A paikkaan B, ja yhdellä kohtaa matkan varrella oli oikein viehättävä pieni paikkakunta, jossa lämpenevät saunat ja alkava kesä toivat tuoksuillaan hymyn huulille.

Kaikista ei vain ole kaupunkien asukkaiksi. Olisi se näky sekin, jos vietäisiin muutama sata lehmää esimerkiksi Helsingin keskustorille ja sanottaisiin siellä asuville, että hoitakaapa nämä.  Sieltä sitä tulisi varsinaista lähiruokaa. Toivottavasti tämä visio ei toteudu kuitenkaan ihan lähi-, eikä kaukotulevaisuudessakaan. Mielellämme pidämme lehmät poissa liikenneruuhkista täällä tuoreen ruohon ja peltoaukeiden äärellä. Ja itsekin asumme maalla nauttien tilasta ympärillämme.

Eläkäämme siis kukin omilla alueillamme turvallisesti ja rauhaisin mielin. Toki on muistettava pitää yllä myös sosiaalista kanssakäymistä toisten ihmisten kanssa muutoinkin kuin vain nykytrendin mukaan Facebookin kautta. Mikään ei korvaa toisen ihmisen kanssa kasvotusten käytäviä keskusteluja niin hyvistä kuin huonoista asioista. Ja juuri siinä, ihmisten kohtaamisessa ja eri puolilta Suomea tulevien naisten kohtaamisessa on NASTA-harjoitusten paras anti.

Minna Karppinen
Kirjoittaja on maatalouslomittaja Kainuusta ja toimi kurssinjohtajana Harvaanasuttujen alueiden turvallisuus –kurssilla LINNA 2012 -harjoituksessa