Se mistä turvallisuus syntyy

Viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut ja joutunut pohtimaan turvallisuutta hiukan erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin elämässäni. Tähän asti turvallisuus on tarkoittanut minulle pääasiassa sitä, että kotona veitset on nostettu tarpeeksi korkealle uhmaikäisen ulottumattomiin, koululaisilla on heijastinliivit tienvarressa tarpoessaan ja jokainen perheestä tietää kuinka toimitaan palohälyttimen piipatessa. Viimevuoden lopussa sain kuitenkin tehtäväksi toimia kurssinjohtajana MPK:n järjestämällä Arjen- ja ajanhallinnan kurssilla, jota minun ei pitänyt tarvita. Minähän kyllä arkeni hallitsin – ja hallitsen edelleen.

Mutta kurssipa haastoi minut ihan uudelle tavalla pohtimaan elämääni ja arvojani. Ovatko arvoni mukana kaikissa pienissä päätöksissä, joita elämässäni teen? Muistanko arjessa asiat jotka ovat minulle tärkeimpiä ja joiden puolesta olisin valmis uhraamaan paljon? Kurssi haastoi ja pisti miettimään eikä se pohtiminen jäänyt pelkästään kurssin antiin. Muistan vieläkin sen hetken, kun marraskuussa katselin pirtin ikkunasta ulos illalla odotellessani miestäni kotiin navetalla. Mietin sitä, miten tapahtumarikas päivä oli taas takana. Töissä oli ollut kiirettä opiskelijoiden kanssa, lapsia oli pitänyt kuskata toistasataa kilometriä harrastuksiin, päiväkoti-ikäistä hakea hoidosta, ruokaa laittaa, yrityksen paperiasioita hoitaa ja arjen pikkuasioita laittaa oikeaan kulmaan, jotta seuraava päivä sujuu yhtä jouhevasti.

Siinä sitten yömyöhällä kuuntelin hiljaista taloa, olin kohtuullisen tyytyväinen itseeni ja yhtäkkiä oivallus jysähti tajuntaani kuin kymmenen kilon leka. Entäpä jos minä en jaksaisikaan? Kuka silloin tätä rumbaa pyörittäisi, kuka huolehtisi lapsista, kuka tukisi miestä yrittäjän raskaassa arjessa? Ja dominoefektin lailla ajatukset törmäilivät toisiinsa ja kaatoivat kuvitelmissa koko sen paletin, jota omaksi elämäkseni kutsun. Toki järki oli tämän kaiken tiennyt jo pitkään, mutta vasta silloin kun tunne tajusi tärkeimmän arvoni eli perheen hyvinvoinnin olevan noin voimakkaasti riippuvainen minun jaksamisestani naksahti moni asia päässäni kohdalleen. Ja syntyi ajatus uudenlaisesta minästä ja uudenlaisesta elämäntavasta, jossa tunnistan sen asian, jonka puolesta minun on tehtävä määrätietoisesti töitä ollakseni uskollinen arvoilleni.

Ja se olen minä itse. Minun on otettava kokonaisvaltainen vastuu siitä, että jaksan sekä fyysisesti ja henkisesti tätä harvinaisen antoisaa ja kuluttavaa elämää vielä ainakin yhden kymmenvuotiskauden. Ja mielellään tietenkin aika monta sellaista kautta vielä päälle lisää.

Ja siitä se sitten lähti, se elämänmuutos. On olemassa hyviä ja huonoja motiiveja vaan mikään motiivi ei ole ainakaan minun elämässäni ollut koskaan tämän palon veroinen. Ihmisen keho ja mieli ovat kytköksissä niin voimakkaasti toisiinsa, että päätin aloittaa siitä ruumiista. Palkkasin personal trainerin, aloitin päämäärätietoisen saliharjoittelun, järjestelin arkeni uudelleen niin että liikunnalle järjestyy tarpeeksi aikaa ja tein itselleni selväksi, että ihan oikeasti olen juuri sitä mitä suuhuni työnnän. Ja kas kummaa, kyllä se henkeäkin alkoi kummasti nostattaa kun muutokset jaksamisessa, fyysisessä kunnossa ja oman pään sisällä alkoivat näkyä ensin itselle ja sitten toisillekin.

Takana on nyt noin neljä kuukautta uudenlaista elämää, jossa suurin muutos tapahtui kuitenkin korvien välissä. Suomalaisessa yhteiskunnassa on tehty sisäisen turvallisuuden ohjelma ja samanlaisen minäkin tein itselleni. Turvallisuus syntyy aina ensisijaisesti ihmisten korvien välissä, siellä radalla jossa herne kiertää toistaan etsien. Ja josko minä en edelleenkään arjen kiirettäni hallitse ja tuppaan innostuksissani melomaan kohtuullisen monessa kanootissa niin kyllä arjenhallinnan kurssi minut kohtasi siellä arvojen tasolla. Se pysäytti miettimään, miksi minun jokapäiväinen toimintani ei peilaudu arvoihini. Ja sai myös ymmärtämään, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Eikä muutoksen tarvitse olla aina niin valtavan kokoinen. Tosin omalle tyylilleni uskollisena en sitten malttanut tyytyä vähempään…

Riitta Alasalmi
Kirjoittaja on Naisten Valmiusliiton tiedottaja ja Oulun alueneuvottelukunnan sihteeri