perjantai 19. huhtikuuta 2013

Viikonloppu sotilaana- kurssi Säkylässä, Huovinrinteellä

Löysin alkukeväästä mpk:n nettisivuilta tämän kyseisen kurssin, johon halusin tietysti osallistua sillä se järjestettäisiin Porin prikaatissa Säkylässä, johon itse siis astun varusmiespalvelukseen heinäkuussa. Sain houkuteltua pahaa aavistamattoman kaverini mukaan, joka ei ollut ennestään käynyt mpk:n kursseilla, mutta odotti tätä kurssia kanssani hyvin innoissaan.


Lähdimme lauantai aamuna jännityneinä ajamaan Säkylään. Minä itse en ollut nukkunut kauhean hyvin, sillä jännitin kurssia todella paljon edellisenä iltana sekä yöllä. Kaverini oli onneksi saanut nukuttua hieman paremmin. Ajomatkan aikana kuitenkin piristyimme ja löysimmekin aika helposti paviljongille, kiitos hyvien ohjeiden. Kävimme ilmottautumassa ja saimmekin heti alkaa keräilemään kimpsuja ja kampsuja, väriltään kaikki oli hyvin vihertävää kuten asiaan kuului. Menimmekin heti varusteet saatuamme pukemaan vaatteet päällemme ja valmistautumaan tervetuloa kurssille - infoon.


Kouluttajat esittelivät itsensä ja hieman kurssia ja mpk:ta. Lopuksi me kurssilaiset saimme myös esitellä itsemme. Monia varmaan hieman jännitti ja hermostutti tilanne, mutta jokainen tuli lopulta tutuksi. Siirryimme esittelyiden jälkeen pihalle, jossa tietysti satoi kaatamalla vettä. Teimme ryhmäjaot, jonka jälkeen alkoivat sulkeiset. Itselleni ei tainnut tulla uutta asiaa, mutta oli kiva kerrata asentoa, lepoa, ojentamista, taaksepoistumista ja marssimista. Ja lämminhän siinä tuli taakse poistuttaessa vaikka ei sitä aluksi olisi uskonut. Onneksi saimme sulkeisten jälkeen ruokaa mahaamme, että jaksoimme seuraavaksi käydä läpi rastikoulutuksia.


Ensimmäisenä rastikoulusaiheena meidän ryhmällämme oli suunnistus. En itse ikinä ole ollut kovinkaan hyvä suunnistamaan, mutta ei se itseasiassa vaikuttanutkaan niin monimutkaiselta. Suunnistusrastin jälkeen pääsimme viestikoulutukseen, jossa opettelimme kenttäpuhelimen kytkentää. Voin todellakin sanoa, että sen rastin jälkeen osaan varmasti tarkastaa kenttäpuhelimen ja kytkeä sen käyttökuntoon, mutta parempi vain, että toistoja oli monta, asia varmasti jäi päähän. Viimeisenä rastina meidän ryhmällämme oli ammunnan varomääräyksiä, ampuma-asentoja ja aseiden käsittelyä. Pääsimme siis kuivaharjoittelemaan ennen todellista koitosta niin, että jokainen osaisi varmasti turvallisesti käsitellä asetta ja löytää itselleen oikean ampuma-asennon.


Illalla oli vuorossa vielä sotkuun tutustumista, telttojen pystyttämistä ja saimme jopa pienen näytöksen kohteen suojaus - kurssilta, joka oli mukava yllätys.


Illalla lähdimmekin yövaellukselle ja jokainen ryhmä suunnisti edellä vuorotellen. Maasto oli välillä todella haastavaa ja hartioita särki, mutta olo oli onnellinen kun pääsimme takaisin lähtöpaikkaan perille syömään iltapalaa. Joku väitti, että vaellus olisi ollut n. 3km ja toiset taas väittivät sitä 6km pituiseksi. Itselle ei ollut väliä kuinka pitkä matka oli, kyllä se hartioissa alkoi ainakin pikkuhiljaa tuntumaan.


Yöllä nukkumaan päästyämme ja itseni melkein nukahdettua säpsähdimme kaikki kauheaan paukkeeseen ja jotkut jopa pelkäsivät, että nyt viholliset tulevat ja hyökkäävät, mutta ei sentään. Taisteluäänet lakkasivat nopeasti ja pääsimme takaisin nukkumaan.


Aamulla herättyämme laitoimme nopeasti kamat kasaan ja teltan purkuun, joka kävikin yllättävän nopeasti. Aamulla oli myös pientä aamujumppaa, jotta kaikki unisemmatkin varmasti heräisivät. Viimeistään heräsivät siinä vaiheessa kun pääsimme pasi ajelulle. Meno oli välillä aika hurjaa ja tulihan sieltä pieniä kiljahduksiakin kun pomppi kyydissä hallitsemattomasti, mutta hauskaa ainakin oli! Ajelun jälkeen pääsimmekin aamupalalle ja sen jälkeen kohti uusia rasteja. Lähdimme ensiksi ampumaan pistoolilla, joka jännitti minua paljon, koska en ole ikinä ampunut muuta kuin paukkupatruunoita. Ammunta meni yllättävän hyvin ja kymppejäkin napsahti.


Seuraavana vuorossa olikin tehtävärata, joka olisi tietysti voinut mennä ryhmältämme paremmin, mutta loistava ryhmänhenki kyllä korvasi puuttuvia pisteitä! Tehtävärataan kuului mm. morsettamista, välimatkojen arviointia ja harjoitus käsikranaattien heittoa. Tehtäväradan jälkeen oli ampumista, tällä kertaa rynnäkkökivääreillä. Ampuminen ei sujunut niin hyvin itseltäni kuin pistoolilla, mutta tyytyväinen olin silti, huteja ei tullut kauheasti.


Kaikki rastit käytyämme siirryimme kohti kuntotaloa ja saunaa. Saunan jälkeen olikin vuorossa varusteiden palautus, ruokailu ja kurssin arvioiminen ja päätös sotilaskodissa.


Itse tykkäsin kurssista vaikka se olikin aika lyhyt. Asiaa oli kuitenkin saatu mahdutettua mielestäni juuri tarpeeksi, niin että vapaa-aikaakin järjestyi, mutta ei liikaa. Olen myös iloinen, että sain tutustua Porin prikaatiin vielä kerran ennen heinäkuuta, jolloin astun sinne palvelukseen. Tämän kurssin jälkeen odotan vain enemmän alkavaa varusmiespalvelus aikaani ja kiitokset siitä kuuluukin ennen kaikkea kouluttajille sekä kaikille kurssilla mukana olleille!

Noora Lapinlampi