Nyt on aika hypätä!

Naisten valmiusliiton 29. suurharjoitukseen on enää 10 päivää ja kaikista hyvistä ohjeista huolimatta pipoa ei ole täällä Kainuussa kiristetty kovinkaan tiukalle. Silti harjoituksen pienet ja suuret asiat pyörivät mielessä ja sähköposti ylikuumenee viestien kimpoillessa toimijalta toiselle. Pyrimme kaikkien aiempien harjoitusten tyyliin olemaan juuri se täydellisin ja ikimuistoisin harjoitus ikinä. Ja niinhän jokainen harjoitus sitä omalla tavallaan onkin omine ominaispiirteineen.

Olisi tietenkin mahtavaa olla kaikista ammattimaisin harjoitus, jossa on ollut valmiiksi osaavin ja kokenein tekijäjoukko. Siihen ei kuitenkaan ole ollut mahdollisuuksia kun mukana on niin monta ensikertalaista ja kurssinjohtajat ovat iältään taatusti koko NASTA-historian nuorimpia. Meillä voisi myös olla viimeisen päälle timanteiksi hiotut kurssit, jotka on testattu useammassa harjoituksessa aikaisemmin. Ja nyt toteutettu parhaalla mahdollisella tavalla.  Olemme kuitenkin tuoneet harjoitukseen kuusi uutta kurssia, joista sytyt on nakattu kurssinjohtajille ja odotettu niiden leimahtavan tuleen osaavien nuorten kurssinjohtajien käsissä. Viimeiseen asti hiottuja tuotteita emme siis voi kurssilaisten eteen tuoda, mutta ehkä jotain uutta ja ajatuksia herättävää kuitenkin.

Toisaalta olisi hienoa, jos voisimme esimerkiksi Upinniemen tyyliin esitellä miinalaivoja, öljyntorjunta-aluksia ja jurmoja, joita ei missään muualla harjoituksessa ole mahdollista päästä katsomaan. Myös Ilimattaren ilmapuolustus käy tavallaan kateeksi, sillä onhan horneteissa sellaista mediaseksikkyyttä, jota kainuulaisen metsän keskellä olevassa varuskunnassa saa hiukan enemmän etsiskellä. Meillä on kuitenkin Suomen suurin varuskunta, joka tarjoaa meille aivan loistavat puitteet nostattaa yhteishenki korkealle. Prikaatilta saamamme tuki on ollut läpi koko suunnitteluprosessin vahva, josta voimme olla vain vilpittömän kiitollisia. MPK on samoin tukenut harjoitusta niin ettemme olisi tällaisesta osanneet edes uneksia.

Parasta harjoituksessa on ollut kuitenkin naisjoukon yhteinen ponnistelu, jossa kaikki ovat oman osaamisensa ja jaksamisensa mukaan kantaneet suunnattoman määrän korsia kekoon. Yhdessä olemme olleet enemmän kuin toistemme summa. On ollut mahtava olla osana johtoryhmää, joka on kasvanut pikkuhiljaa monen erilaisen ja eritavalla työskentelevän naisen yksinäisestä puurtamisesta tiimiksi, joka ei rakoile. Jos joku ei osaa tai jaksa, löytyy aina toinen ojentamaan kätensä ja auttamaan. Meillä kaikilla on vahvuutemme, jotka ulospäin kääntämällä olemme rautainen ja osaava joukko, joka ei voi epäonnistua.

Ja silti tässä vaiheessa jännittää. Entäs jos emme onnistukaan siinä harjoituksen tärkeimmässä asiassa eli hengen nostatuksessa? Entäs jos emme saakaan tätä hyvää fiilistä välittymään kursseille läpi? Entäs jos meidän kursseillamme ei olekaan kivaa?

Ja tässä sitä törmätään siihen turvallisuus-teemaan. Elämä ei saa olla liian turvallista, joskus on pakko ottaa riskejä. Kun arjen ja elämän turvallisuuden eteen on tehty tarpeeksi töitä, varmisteltu, valmisteltu ja suunniteltu, on vaan pakko uskaltaa hypätä. Ja luulen, että ainakin itselleni tulevat 10 päivää tulevat olemaan harjoituksen parasta aikaa. Nyt on se hetki kun seison ponnahduslaudalla, tiedän että pohja on tutkittu ja uppotukkeja ei pitäisi olla alla. Nyt on se hetki, kun vedän syvään henkeä, tunnen jo veden kosketuksen ihollani ja otan vauhtia. Ja ponnistan…

Linnassa tavataan!

Riitta Alasalmi
Edelleen 13 päivää LINNA-harjoituksen koulutuspäällikkönä (seuraavan kerran kirjoittaa taas Oulun alueneuvottelukunnan sihteerinä)