Pelkkiä oikeuksia vaikko myös velvollisuuksia?

Olen aloittanut usein nykyään puhelun paikallisen paikallisosastopäällikön kanssa toteamalla, olen ajatellut. Niin olen tehnyt myös tällä kertaa. Olen pitkään miettinyt sitä onko meillä enää velvollisuuksia itseämme ja muita kohtaan. Voimmeko  vaatia nykyään asioita ja olettaa että se on jonkun muun työ?

Otetaan esimerkki arkisesta elämästä. Meillä on oikeus päästä ½ vuoden sisällä leikkaukseen. Yhteiskunnan on maksettava se jos leikkaus on tähteellinen elämänlaatua ja terveyttä edistävä. Laissa ei vaadita eikä edes toivota sitä että potilas itse osallistuisi aktiivisesti kuntoutukseen ja tekisi oman osuutensa tervehtymisensä, omien kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Hän voi jättää kuntoutuksen osion pois ja lähteä uudelleen lääkärille ja valittaa kun mitään ei tapahdu ja vaiva ei helpotu vaikka se on leikattu.

Sama pätee turvallisuudessa. Kun jotakin tapahtuu, niin monesti jälkikeskustelussa kysellään missä on yhteiskunta? Miksi emme saa heti apua?  No ehkä vähän liioiteltua mutta kumminkin.

Minä esittäisin kysymyksen kuka on yhteiskunta? Voimmeko vaatia apua heti? Meidän valtio on rakenettu silleen että meillä on asiantuntioita ja osaajia. Kaikkien ei tarvitse osata kaikkea. Tämä tarkoittaa sitä että jokaiselle ei riitä omaa henkilökohtaista osaajaa joka osaamisalueelle. Mikäli näin olisi meillä olisi aika iso porukka työttömiä ihmisiä reservissä odottelemassa että jotakin sattuisi. Meidän oma kansa ei siihen riittäisi millään.

Mitä voi olettaa jokaisen yksilön hallitsevan kriisi tilanteissa? Tarvitseeko meidän perehtyä turvaohjeisiin julkisilla paikoilla. Pitääkö jokaisen tietää kuinka toimia tulipalon sattuessa? Tai pitääkö jokaisella olla oma suunnitelma tehtynä siitä mitä teen jos sähköt on poissa? Pitääkö minun itseni osata sitoa haavan jonka saan tai osata soittaa apua jos jotakin sattuu?

Minusta tarvitsee. Minusta meillä on oikeus pitää huoli itestämme ja välittää itsestämme ja perheestämme niin paljon että meillä on mahdollisuus selviytyä siihen asti että asiantuntiat tulevat auttamaan. Jotta saamme tämän oikeuden meillä on itsellämme velvollisuus etsiä tieto jota tarvitsemme arjen kriiseissä, isoissa ja pienissä. Myös selvittää ne kohteet jotka auttavat meitä kun tarvitsemme apua. Tiedän erään hyvän yhteisön joka tietää paljon arjen turvallisuudensta ja jakaa mielellään sitä tietoa.

Tietätkö sinä?

                                                                                                                           Liv Wikström

Pakkanen puree susirajalla!

Pakkasessa arjen turvallisuus saa ihan uudenlaisia muotoja. Pakkasen kiristyessä Kainuussa tänä talvena ensimmäistä kertaa lähemmäs -40 astetta, tulee ajateltua ihan uudenlaisia turvallisuusajatuksia. Kuinka me pysymme lämpimänä? Kuinka normaali arkemme pyörii pakkasen kiristyessä?

Perheen pakkasenkestävyyttä mitataan jo aamulla, kun uni vasta karisee silmistä. Tuntuuko kylmältä, kipiristeleekö varpaita? Onkohan viimekesänä tekemämme hake tarpeeksi tujua, onko lämpökeskuksen kattila jaksanut lämmittää kaikkia pihamme taloja? Onko anopilla kylmä herätessään, viluttaako lapsia vällyjen välistä kömpiessään?

Kun koko perhe on vihdoin saatu aamiaspöydän ääreen, aletaan miettiä asioita, jotka jäivät taas tekemättä. Viimekesänä ei muistettu taaskaan uusia keittiön ikkunantiivisteitä eikä eilisiltana hakea tarpeeksi klapeja sisään, jotta kamiinaan saa tulta. Eteisessä vetää edelleenkin ja keskimmäisen lapsen toppatakin vetoketju on edelleen korjaamatta. Onneksi sentään villasukkia ja tumppuja riittää. Isomummojen ansioista neljäs polvi ei palele, vaikka pakkanen joka vuosi yllättää ihan samalla lailla. Vähän niin kuin talvirenkaiden vaihto ja heikot jäät...

Päivä käynnistyy pikkuhiljaa vaan pakkanen ei hellitä otettaan ajatuksista. Pysyykö auto ajokuntoisena, hyytyykö diesel tankissa? Jaksaako akku, jähmettyykö vaihteiston öljyt? Paleliko lapsia kun odottivat bussia, olikohan se tänä aamuna ajoissa? Työpaikan lattiat ovat kylmiä ja ruokatunnilla vertaillaan aamupakkasia. Pahin pakkanen oli Kuhmon Iivantiirassa ja Suomussalmen Näljängällä, siellä oli sentään ollut 1½ astetta kylmempää kuin meillä. Onneksi sentään asutaan etelässä, Kajaanin kupeessa!

Vaikka talvinen Suomi ei ihan joka puolella näistä Itä-Siperian pakkasista pääsekään nauttimaan, on kylmyys silti oikea turvallisuusuhka joka puolella Suomea. Jo pienessä pakkasessa voi tulla peruuttamattomia paleltumavammoja, jos pukeutuminen ei ole sään mukaista. Vaikka tositv:n sankarit seikkailevat jäätiköillä ilman hattua, tietää lapsikin täällä pohjoisessa että ulos ei ole kylmällä menemistä ilman rakasta ystäväämme kerrospukeutumista. Ja etelän ihmeenä junantuomana tullut äitikin on oppinut, että autoon kannattaa varata pakkasella lämpimiä vaatteita, lisälöpöä sekä kännykän hätälaturi.

Pakkasta ei kuitenkaan kannata pelätä, sillä se on osa suomalaista sielunmaisemaa. Täällä mennään kylmästä lämpimään ja on vuosisatojen aikana opittu pärjäämään pakkasen kanssa. Pistämään vaatetta päälle, suojaamaan kasvoja viimalta ja miettimään kakkossuunnitelma, jos kulkuneuvo ei liikukaan. Kokoamaan punaposkisia lapsia sisään lämpimän pannukakun, kesältä maistuvan mansikkahillon ja kuuman kaakaon äärelle.

Mutta rajansa tällä elämyselämälläkin, ensiviikolla on muistettava ostaa ne ikkunantiivisteet keittiöön!

Riitta Alasalmi

Kirjoittaja on opettaja ja maatilan emäntä Kainuusta, joka toimii Linna 2012 –harjoituksen koulutuspäällikkönä

Sepen muistolle

Pelastushelikopteri Sepe lopetti toimintansa vuoden 2011 päättyessä ja tuo tieto sai minut haikeaksi. Ei niin, että olisin mitenkään ollut tekemisissä Sepen toiminnan kanssa, saati sen pelastettavana. Mitään henkilökohtaista tunnesidettä ei ole, tuntui vaan surulliselta lukea Lääkäri- ja lääkintähelikoptereiden järjestämisvastuun siirtymisestä kokonaan valtion rahoitettavaksi. Varainkeruu Oulussa loppui ja kaupoissa näkyneet pullotonkat poistuivat vuoden vaihteessa muistuttamasta tärkeästä työstä, johon Sepeä käytettiin.

Kliinisyys….siinä sana joka on yhtä kylmä kuin pakastelokero ja kliinistä kaikesta tulee kun siitä katoaa ihmiskäden kosketus sekä tunnistettavat kasvot ja nimet. Keskittäminen on toinen sana, joka vihloo korviani kuin kynnet liitutaululla…Au. Suurten koneistojen byrokratiaan hukkuvat niin ihmiset kuin rahatkin.

On tietysti totta, että valtiolla on suuri rooli yhteiskunnan pyörittäjänä ja kansan hyvinvoinnin ylläpitäjänä. Lähes yhtä suuri rooli pitäisi kuitenkin olla vapaaehtois- ja järjestötoiminnalla.Varsinkin nyky-ihmiselle olisi oikein terveellistä välillä tehdä jotain, josta ei hänelle itselleen ole mitään materiaalista hyötyä. Tehdä jotain vain sen vuoksi, että maamme voisi paremmin, maailma olisi parempi paikka ja kaverilla olisivat asiat hieman helpommin. Eihän sen niin vaikeaa kuvittelisi olevan. Turhan usein vapaaehtoistoiminta kuitenkin kaatuu isojen poikien sääntöihin ja säädöksiin.

Sepen kohtalon sureminen johtuukin varmaan siitä tiedosta, että taas haudattiin vapaaehtoisuuteen pohjannut projekti, johon osallistuneille oli tuottanut paljon mielihyvää se, että heidän kättensä kautta ihmishenkiä on pelastunut ja hädässä olleita saatettu turvaan. Sellainen pyyteetön auttaminen tekee hyvää kenen tahansa sielulle. On suuri sääli, ettei Sepe enää lennä.  https://www.facebook.com/sepe.auttaa?ref=ts&sk=wall

Lilli Earl

Kirjoittaja on Naisten Valmiusliitto ry:n toimistosihteeri.

Nasta matka arjen turvallisuuteen

Viimeaikoina viestini täältä Kainuusta eteläsuomeen ovat alkaneet aina lauseella ”Kainuussa on edelleen lunta”. Me kainuulaiset rakastammekin säästä puhumista, elämmehän luonnon keskellä ja säätila vaikuttaa paisti kattilassa kuluvien pilkkeiden ja pakkasessa jäätyvien putkien määrään myös sähkökatkojen todennäköisyyteen ja hirvien määrään tiellä. Luonto on täällä ihan jokaisen nurkan takana ja meille korpeimme kuiskinta ja jylhien järvien loiskinta on osa arkista eksotiikkaa. Tällä kertaa säännölliset lumimäärätiedotukseni eivät liity kuitenkaan luontaiseen viehtymykseeni puhua ilmoista vaan Linna 2012 –harjoitukseen. Talviharjoituksena Kainuun lumitilanne kiinnostaa tulevia kurssilaisia suuressa määrin ja varsinkin teltoissa yöpyvät talvimaastotaitokurssin osallistujat odottavat kovasti lumista Kainuuta ja oikeaa talvimaastoa.

Kainuulainen NASTA-harjoitus on muutenkin Kainuun ja Pohjois-Suomen näköinen. Talvimaastotaitojen lisäksi kursseilla on luvassa mm. eläinten turvallista kohtaamista, liikenneturvallisuutta, harvaanasuttujen alueiden turvallisuustaitoja ja selviytymistä sähköttä. Kaikkia kursseja yhdistää kuitenkin ennen kaikkea arjen turvallisuus. Naisten Valmiusliiton toiminta-ajatuksen mukaan pyrimme antamaan kurssilaisille kolmen päivän aikana tietoa, taitoja ja elämyksiä, joiden avulla arki muuttuu turvallisemmaksi jokaisen kurssilaisen elämässä. Olipa turvallisuustaidot sitten oman ajankäytön hallintataitoja, itsepuolustusta tai koiran turvallista kohtaamista.

Meille ”Linnalaisille” eli harjoituksen toimijoille tämä on kuitenkin turvallisuuden lisäksi myös matka, joka opettaa paljon. Harjoituksen suunnittelua on tehty jo toista vuotta ja me eri-ikäiset, erilaisista työtehtävistä sekä elämäntilanteista tulevat naiset olemme puhaltaneet yhteen hiileen ollaksemme paljon enemmän kuin toistemme summa. Meitä kaikkia on yhdistänyt halu tehdä asioita hyvin, tarjota naisille koulutusta sekä edistää kokonaisvaltaista maanpuolustusta. Jonka yhtenä osa-alueena on perheiden, kotien ja arkisen elämän turvallisuus.

Itse olen kokenut tämän matkani todella voimakkaasti ja pikkusormeni lisäksi myynyt toiminnalle ison osan sydämestäni. Naisten Valmiusliitto on antanut mahdollisuuksia kouluttautua, oppia tekemällä ja tarttua toimeen. Uusien ystävien, samanhenkisen seuran, uusien asioiden ja loputtomien mahdollisuuksien lisäksi olen ainakin lasteni mielestä ollut piirun verran parempi äitikin. Kun joskus saa ihan vain itselleen kokonaisen viikonlopun kurkkusalaatissa miettimättä ulkoisia paineita tai arjen ruuhkavuosien vaatimuksia, on akuissa kummasti uutta virtaa. Ja on hämmästyttävää, miten mukava saattaa olla puoli vuorokautta kestävä viiden naisen matka pienessä autossa Kainuusta Upinniemeen kun päämäärä on NASTA.

Muutaman vuoden päästä täältä ollaankin mukana kolmen polven voimin, näin tyttäreni ja äitini ainakin nyt vakuuttavat.  Eikä matka ole mihinkään päin Suomea liian pitkä: ”Perillä on tuolla edessämme jossain. Mennään mutta ajetaan hiljempaa. Toivon ettei matka loppuis ollenkaan. Tämä voi olla kokoelämämme ihanin päivä, ajetaan hiljempaa. Toivon että matka jatkuu, jatkuu vaan”… (PMMP: Matkalaulu)

Nyt kuitenkin toivotamme suomalaiset naiset tervetulleeksi Kainuuseen. Nasta matkasi arjen turvallisuuteen voi alkaa Kajaanista!

Riitta Alasalmi

Kirjoittaja on opettaja ja maatilan emäntä Kainuusta, joka  toimii Linna 2012 –harjoituksen koulutuspäällikkönä

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkitys kasvaa

Vapaaehtoisella maanpuolustuksella on suuri merkitys koko kansan valmiuksien kasvattajana ja toisaalta maanpuolustushengen ylläpitäjänä. Saimme sotiemme aikana kokemusta siitä, miten tärkeää on, että koko kansa on maata puolustamassa. Tänä päivänä näemme ja kuulemme usein tiedotusvälineiden kautta, miten huonossa asemassa monien kriisien keskellä tavalliset kansalaiset ja monissa maissa erityisesti naiset voivat olla.

Tällä hetkellä valmistellaan puolustusvoimissa uudistusta, jolla virtaviivaistetaan puolustusvoimien rakenne vastaamaan toisaalta tämän ajan vaatimuksia ja toisaalta huomioimaan taloudellisesti pienevät voimavarat. Suomen on pidettävä yllä tehokkaita ja riittäviä puolustusvoimia muuttuvissakin oloissa.

Haluan korostaa puolustusvoimauudistuksen yhteydessä sitä, että puolustusvoimien toimipaikkaverkon harventuessa ja muutoinkin yhteiskunnan muuttuessa tulee vapaaehtoistyö entistä tärkeämmäksi.  Vapaaehtoinen kouluttautuminen niin sotilaallisiin, kuin niitä tukeviin tehtäviin turvaa osaltaan hyvät valmiudet vaaratilanteiden varalta ja toisaalta myös pitää yllä maanpuolustustahtoa. Valmiuksia ei paranneta vain sodan ajan tilanteita varten, vaan niistä on hyötyä myös arjen turvallisuuden kannalta. Viranomaiset panostavat yhä enemmän yhteistyössä myös järjestöjen kanssa sisäisen turvallisuuden vahvistamiseen. Vapaaehtoinen maanpuolustus ja siihen liittyvä koulutus on siksi tärkeä osa maamme turvallisuutta niin rauhan aikana kuin sodankin varalta.

Haluan tukea myös kodinturvajoukkokonseptin luomista muiden Pohjoismaiden ja Viron tapaan.  Ymmärrettävistä taloudellisista syistä uuden järjestelmän luominen ei näillä näkymin ole mahdollista, mutta kenraali Puheloisen mukaan paikallisjoukkoja kehitetään samoin kuin maakuntajoukkoja. Uudistuksen periaatteet julkaistaan tammikuun lopussa. 

Yhteiskuntamme varautuu monin eri tavoin turvallisuuden vahvistamiseen. Hallitus on hyväksynyt Suomelle turvallisuusstrategian ja sisäisen turvallisuuden ohjelman, joiden avulla vahvistetaan viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä turvallisuuden takaamisessa. Arjen turvallisuutta voivat uhata monet asiat, kuten myrskyt tai odottamattomat onnettomuudet.

On myös arvioitu, että syrjäytyminen on yksi uhka turvallisuudellemme. Monen nuoren ote normaalista yhteiskunnan elämästä on häiriintynyt ja tämän arvioidaan pahimmillaan muodostavan uhan paitsi yksilölle itselleen, myös yhteiskunnalle. Siksi hallitus on asettanut syrjäytymisen ehkäisyn yhdeksi painopisteistään ja velvoittaa valtion viranomaiset kaikin tavoin tekemään työtä nuorten hyväksi ja ottamaan huomioon järjestöjen mahdollisuudet tukea tätä työtä.

Järjestöjen kuten Naisten Valmiusliiton työ kouluttajana ja maanpuolustushengen ylläpitäjänä on tärkeää koko kansan ja yhteiskuntamme turvallisuuden varmistamiseksi. Onneksi myös nuoret ovat kiinnostuneita koulutuksestamme. Toivotan kaikki koulutuksesta ja omien valmiuksien parantamisesta kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan NASTA-harjoituksiin ja muuhun koulutustoimintaan!

Puheenjohtaja Anneli Taina

Kirjoittaja on Etelä-Suomen Aluehallintoviraston ylijohtaja ja pitkäaikainen Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja