torstai 28. huhtikuuta 2016

Johtamistaitojen harjoittelua Varvarassa

Kun elämässä tarjotaan mahdollisuutta oppia ja harjoitella jotain uutta niin siihen tilaisuuteen kannattaa tarttua. Enpä olisi koskaan osannut kuvitella, että aurinkoisena ja raikkaana huhtikuun sunnuntaiaamua kello seitsemän saisin mahdollisuuden johtaa noin 20 naista aamiaiselle muodossa marssien mutta sellaista mahdollisuutta minulle kuitenkin tarjottiin Varvara 2016 –harjoituksessa ja siihen mahdollisuuteen tartuin.

Varvara 2016 oli toinen Nastaharjoitus, johon osallistuin ja olin niiden onnekkaiden eli nopeiden joukossa, jotka saivat osallistua johtamistaidon kurssille. Kun näin ensimmäisen kerran ilmoituksen Varvarasta, joka järjestettiin Haminassa Reserviupseerikoululla, tiesin, että haluan osallistua harjoitukseen ja tiesin myös että haluan osallistua johtamistaidon kurssille. Arvostan todella paljon, että RUK avasi ovensa meille Varvaroille ja antoi mahdollisuuden harjoitella yleiseen turvallisuuteen ja valmiuteen liittyviä taitoja RUK:n tiloissa.

Johtamistaidon kurssilla meille luennoitiin erilaisista johtamistavoista ja saimme tehdä käytännön harjoituksia. Kurssilla keskityttiin henkilöjohtamiseen sekä viestintään ja vuorovaikutukseen. Luennoitsijat olivat ammattitaitoisia, luennot mielenkiintoisia ja harjoitukset syvensivät opittua asiaa. 

Minulle mieleenpainuvin käytännön harjoitus oli tuo sunnuntaiaamun sulkeinen. Olin ollut mukana sulkeisharjoituksissa sekä Tikkakoskella Syyslento 2015 Nastaharjoituksessa että Varvarassa. Tiesin siis suurinpiiretein miten toimitaan ja mitä käsketään. Silti vaati hetken miettimisen lähdenkö itse johtamaan ryhmää aamiaiselle vai en mutta tiesin, että ihan yksin sitä ei tarvitsisi tehdä koska vierellä olisi ihminen, joka tarvittaessa auttaa ja kurssillahan oltiin oppimassa uutta ja harjoittelemassa.

Kun sitten olin saanut Varvattaret ojennukseen ja marssimme kohti ruokalaa, aloin miettiä millainen vastuu minulla sillä hetkellä oli näistä naisista ja millainen vastuu johtajalla on ryhmästään. Johtajan on tiedettävä päämäärä, kerrottava se ryhmälle ja johdettava ryhmä selkeästi kohti päämäärää. On huolehdittava, että ryhmässä kaikki on hyvin, on kerrottava milloin liikutaan ja milloin pysähdytään. Muuten koko ryhmä voi marssia vaikka katuojaan tai päin ruokalan seinää. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt vaan saimme aamiaista niin että jaksoimme osallistua sunnuntain koulutukseen ja juhlallisiin päättäjäisiin.

Lämmin kiitos vielä kaikille Varvara 2016 harjoituksen järjestäjille ja harjoitukseen osallistuneille.


Anna-Leena Ruponen
Kirjoittaja osallistui toista kertaa NASTA-harjoitukseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti