Kasikasi ja muut tärkeät koodit

Trangia. Tangentti. Taajuus. Taito. Tahto. Taakse poistu!

Siinäpä muutamia termejä, jotka vähän aikaisempaa paremmin avautuivat syksyisen viikonlopun aikana Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämällä Naisten maastotaidot –kurssilla!

Perjantaina alkuillasta kokoonnuimme Yläneen Raasiin, jossa meitä oli vastaanottamassa kurssin johtaja, kurssin vääpeli sekä kouluttajia. Nimensä mukaisesti kurssi oli tarkoitettu naisille, ja meitä naisia pikkuhiljaa paikalle sitten löysikin tiensä loppujen lopuksi vain yhdeksän. Kuulemani mukaan ilmoittautuneita oli toki enemmän, mutta ilmeisesti epävakainen sää säikytti vielä viime tipassakin muutamia ilmoittautuneita perumaan tulonsa. Mutta sehän ei meitä läsnäolijoita haitannut! Otimme kaiken irti tästä kurssista ja saimmekin hyvin tehokasta ja ammattitaitoista koulutusta.

Ensimmäinen koitoksemme oli pukeutua sääntöjen mukaisesti armeijan varusteisiin, näkyvimpänä maastopuku (Vetoketju kiinni! Napit kiinni! Kaulus ylös ja alas!) Pukeutua kyllä jokainen tietysti osasi, mutta vaatteiden miehiset kokonumerot aiheuttivat vähän enemmänkin päänvaivaa, kun itse kunkin ahteri tuppaa olemaan hieman – hmm……, sanotaanko vaikka – anteliaammin muotoiltu kuin urospuolisilla lajitovereillamme.  Mutta ”rättimestareiden” kunniaksi on todettava, että kaikille löytyi vaatteet. Enemmän tai vähemmän istuvat…

Varustautumisen jälkeen olikin vuorossa puolijoukkueteltan pystytys.  Ja kunnon armeijan tyyliin, kun teltta oli saatu hienosti kasaan, se purettiin.  Ja pystytettiin uudelleen.  Mutta vain kerran. 

Kamiinakin saatiin sisään ja savupiippu (jota myöskin pakoputkeksi tuli kutsuttua) pystyyn, jopa lähes alta aikayksikön!  Myrskylyhdyn täyttö ja käyttökin käytiin läpi hyvin perusteellisesti, paloturvallisuussyistä, tietysti. Tämän jälkeen heräteltiin kamiinaan tuli ja kun kunnon lämpö alkoi puskea uskollisen yöllisen lämmönlähteemme poskilta, jäi yksi herrasmieskouluttajistamme kipinämikoksi siksi aikaa, kun me naiset ahkeroimme iltajuomiemme parissa. Osalle naisista oli trangian käyttö uusi kokemus, mutta niin vain kukin trangiapari sai iltateetä tai –kahvia aikaiseksi!

Kurssivääpelimme Anne oli meille järjestänyt runsaan ja maittavan iltapalan yhteistyössä Huovinrinteen muke:n kanssa. Eipä muuten kyllä päässyt nälkä yllättämään koko tämän kurssin aikana…. Joten suuret kiitokset vain kaikille muonitukseemme osallistuneille, näin jälkikäteenkin vielä!

Iltapalan jälkeen alkoi iltavapaa, mutta koskapa kaikilla oli työpäivä takana, suuremmat riennot ja tarinan iskennät jäivät herrasmieskouluttajiemme harteille.

Kipinämimmi –vuorojen jaon jälkeen alkoi telttaamme laskeutua pikkuhiljaa hiljaisuus. Eipä se makuupussissa nukkuminen nyt ihan kotivuodetta voita, mutta pieni epämukavuus kuuluu homman henkeen, joten me kyljellään nukkujat nyt sitten kotiutumisen jälkeen parantelemme lonkanalueen mustelmia, mutta nautimme oman vuoteen tilasta ja kääntymisen vapaudesta! Meitä oli siis puolijoukkueteltassa 10 naista ja kuulimme myöhemmin, että varusmiehiä telttaan mahduttautuu nukkumaan yhtäaikaisesti 17, joten meillähän oli tilaa ruhtinaallisesti! Ja silti vähän meni välillä potkiskeluksi, mutta sovussa herättiin kyllä kaikki aamusella…… Itse olen teltassa yöpynyt useastikin, mutta varsinaista kipinämimmi –vuoroa ei ole ollut tarvis koskaan kokea. Mutta täytyy sanoa, että metsän hiljaiset äänet, kamiinan hypnotisoiva humina ja tulen loimotus, sekä kanssa yöpyjien huokailut, pihinät, puhinat, kurinat ja kurnutukset kyllä olivat kokonaisuutena hauskakin kokemus ! Ja puhumattakaan siitä uskomattomasta tähtitaivaasta, joka metsän yllä tuntui olevan lähestulkoon kosketusetäisyydellä! Kyllä tämä taajamien valosaaste vie meiltä paljon, kun emme kykene tähtitaivasta näkemään – se kun sentään suurimmalle osalle ihmisistä on yksi luonnon tarjoamia meditatiivisia elementtejä, joka auttaa stressin ja ahdistuksen lieventämisessä.

 Lauantai-aamu alkoi aamutoimilla ja aamupalalla. Tämän jälkeen oli vuorossa radioviestinnän teoriaa ja käytännön harjoitteluakin, siis radiopuhelimilla. Herrasmieskouluttajamme Seppo alkoi päästä vauhtiin ja viihdytti meitä mitä mielenkiintoisimmilla tiedoilla ja tarinoilla, toki myös täyttä asiaa jakaen. Elämä YK-joukoissa ja muualtakin solahti sopivasti höysteeksi lähes asiaan kuin asiaan.

Yhteistyössä herrasmieskouluttajamme Bengtin kanssa saimme harjoitusmielessä radioyhteyden myös ihan meitä varten heräteltyyn radioamatööriin Turussa. Siinä yhteydessä tuli sitten selväksi mitä tarkoittaa koodi ”seiskakolmonen”….. Kuulemma jollekulle oli paljastettu myös koodin ”kasikasi” salaisuus, mutta minulle se on vain kuulopuhetta ;)

Kun radiopuhelinten kanssa oli häslätty ja viihdytetty alkeellisilla kommelluksilla kaikkia muita sopivalla taajuudella olleita kuulijoita, oli aika siirtyä herrasmieskouluttaja Benkun kanssa ensiaputaitojen pariin.

Lähtökohta tälle osiolle oli se, miten maastossa voi antaa ensiapua, kun ei mukana ole juuri muuta kuin omat ja uhrin vaatteet.  Jos oikeaoppisesti metsään lähtiessään varustautuu, mukana pitäisi olla vähintään vesipullo, puukko ja ensisidepakkaus. Mutta koska niin kovin usein, ainakin me ”metsässä piipahtajat”, lähdemme metsään vain marjavasu kädessä keikkuen ja pari talouspaperin palaa taskussa, hädän varalle, oli todella aiheellista miettiä ihan oikeasti, että mitäs sitten tehdään, kun se vahinko käy…

Harjoittelimme myös sitä, miten vaatteista ja puista rakennetaan paarit, tai miten kaksi ihmistä voi kuljettaa kolmatta istuma-asennossa. Miksi, miten ja miten pitkälle. Näihin kysymyksiin saimme vastauksia.

Turun Heikkilän kasarmin sotilaskotinaisilla oli myös koulutusviikonloppu ja siksipä meitä hemmoteltiinkin kolmella myyntiauton piipahduksella leirialueellamme viikonlopun aikana! Tuli sitten syötyä munkkeja enemmän kuin vuodessa keskimäärin….. äärettömän herkullisia, muuten……

Lauantai-iltapäivän ohjelmassa oli suunnistuksen alkeita, teoriaa ja käytäntöä. Tähän ”kolmen koon” istuntoon tarvittiinkin sitten jo kaksi herrasmieskouluttajaa – Seppo ja Kari. Kyllä oli vähällä, etteivät kartan koukerot ja kompassin vääntäminen käynyt ylivoimaiseksi, mutta eikö vain siitäkin, yhteistuumin ja toinen toisiamme auttaen, selvitty! Tosin olisi kyllä aiheellista kaivaa kaapin kätköistä se ikuvanha kompassi ja hommata lähialueen suunnistusseuralta kartta, ja lähteä ihan oikeasti harjoittelemaan, ei siitä muuten mitään valmista synny….. Mutta täytyy kyllä myöntää että näillä miehillä ei kärsivällisyys ihan heti lopu!

Päivällisen jälkeen jatkettiin luennolla aiheesta PV tänään. Koska äänessä oli herrasmieskouluttaja Seppo, ei kukaan nuokkunut penkillä, vaikka olikin vatsat aivan ihan liian täynnä maukasta ruokaa.

Ennen lauantaisaunaa on tietysti saunalenkki, ja se hoidettiin nyt suunnistusharjoituksella. Harjoitus oli hyvä, ei liian hankala, mutta riittävän haasteellinen, niin että kaikki parit rastit löysivät ja saivat enemmän tai vähemmän hikeä pintaan…. Tosin kurssivääpelimme Anne yritti väittää, että olimme aivan liian nopeita, kun ei ollut sauna vielä valmis, kun jo ensimmäiset saapuivat maaliin! Eihän se siitä johtunut, että rastit olisi olleet liian helppoja, meillä naisilla vain motivaatio ja asenne oli kohdillaan! ;)

Saunominen, puhdistautuminen, grillimakkarapainotteinen iltapala – oi autuutta! Kaiken tämän jälkeen esiin ilmaantui tumma italialainen komistus – herrasmieskouluttajamme Karin harmonikka. Meitä ilahdutettiin komialla soitannalla ja herrasmieskouluttaja Sepon laululla, viriteltiinpä siinä vähän yhteislauluakin!

Tämän kaiken jälkeen oli kyllä uni kaikilla herkässä, mutta ennen nukkujukan kainaloon laskeutumista oli ohjelmassa tietysti kaminan lämmitys ja yövalon sytytys myrskylyhtyyn. Kipinämimmi vuorot jaettiin taas sulassa sovussa ja eipä aikaakaan kun hiljaisuus laskeutui majoitteeseemme.

Sunnuntaina aamupalan jälkeen pakattiin omat kamat, purettiin kamina, laskosteltiin teltta pussiinsa (jälleen jäi vielä tilaa pussiin… ) ja siirryttiin viimeisiin koulutusosioihin. Koskapa meillä kaikilla oli niin mukavaa, harjoiteltiin– ihan muodon vuoksi vain – sulkeisiakin. Riviin järjestäytyminen, lepo, asento ja käännökset mihin milloinkin meni miten meni, mutta kerran herrasmies on aina herrasmies: Seppo antoi loppulausuman, että ”hyvin meni” ! Ai niin, ja kyllä me marssittiinkin, marssilaulut jäi nyt tällä kertaa tuohon vanhaan tuttuun ”Jänis istui maassa” –luikautukseen, mutta herrasmieskouluttajamme Kari: kyllä me sitten ensi kerralla osataan jo se toinenkin laulu!

Sitten olikin vuorossa enää radiopuhelinten käytön harjoittelun kertaamista ja laseraseilla ammuntaa.  Vähän tuntuu, että sitä ammuntaa oli odottanut joku muukin kuin allekirjoittanut…… Laseraseina oli rynnäkkökiväärin ”näköisversio” sekä pistooli.  Järjestipä herrasmieskouluttaja Kari leikkimielisen kilpailunkin, jonka allekirjoittanut suureksi onnekseen voitti mutta vain pienellä piste-erolla seuraavaksi tulleisiin. Kyllä oli reteetä tulla kotiin lomilla olevan upseerikokelaan luo ja heilutella vähän mitalia… Että ”osaa se äitikin”…..

Sitten olikin enää vuorossa loppupuheet, jäähyväiset ja varusteiden luovutus.

Itse nautin leiristä suunnattomasti ja uskon että kaikki muut kahdeksan kurssikaveriani kyllä ovat samaa mieltä kanssani! Meitä oli kaiken ikäisiä, - kokoisia ja –kuntoisia naisia paikalla, ja kaikki pärjäsimme vallan mainiosti! Pientä seikkailuhenkeä ja joustavuutta esim. hygieniatason vaatimuksissa pitää löytyä,  mutta alkeellisuushan on vain osa metsäelämän viehätystä!

Lämmin, sydämellinen kiitos vielä kerran kaikille kouluttajillemme, järjestäjille sekä kurssikavereille – teimme yhdessä hienon viikonlopun!

Seiskakolmet vaan kaikille J

Jaana Westerholm

ps. Kuulopuheet kertoo, että koodi ”kasikasi” tarkoittaisi että ”Rakastan sinua”…….