Tällä hetkellä valmistellaan puolustusvoimissa uudistusta, jolla virtaviivaistetaan puolustusvoimien rakenne vastaamaan toisaalta tämän ajan vaatimuksia ja toisaalta huomioimaan taloudellisesti pienevät voimavarat. Suomen on pidettävä yllä tehokkaita ja riittäviä puolustusvoimia muuttuvissakin oloissa.
Haluan korostaa puolustusvoimauudistuksen yhteydessä sitä, että puolustusvoimien toimipaikkaverkon harventuessa ja muutoinkin yhteiskunnan muuttuessa tulee vapaaehtoistyö entistä tärkeämmäksi. Vapaaehtoinen kouluttautuminen niin sotilaallisiin, kuin niitä tukeviin tehtäviin turvaa osaltaan hyvät valmiudet vaaratilanteiden varalta ja toisaalta myös pitää yllä maanpuolustustahtoa. Valmiuksia ei paranneta vain sodan ajan tilanteita varten, vaan niistä on hyötyä myös arjen turvallisuuden kannalta. Viranomaiset panostavat yhä enemmän yhteistyössä myös järjestöjen kanssa sisäisen turvallisuuden vahvistamiseen. Vapaaehtoinen maanpuolustus ja siihen liittyvä koulutus on siksi tärkeä osa maamme turvallisuutta niin rauhan aikana kuin sodankin varalta.
Haluan tukea myös kodinturvajoukkokonseptin luomista muiden Pohjoismaiden ja Viron tapaan. Ymmärrettävistä taloudellisista syistä uuden järjestelmän luominen ei näillä näkymin ole mahdollista, mutta kenraali Puheloisen mukaan paikallisjoukkoja kehitetään samoin kuin maakuntajoukkoja. Uudistuksen periaatteet julkaistaan tammikuun lopussa.
Yhteiskuntamme varautuu monin eri tavoin turvallisuuden vahvistamiseen. Hallitus on hyväksynyt Suomelle turvallisuusstrategian ja sisäisen turvallisuuden ohjelman, joiden avulla vahvistetaan viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen yhteistyötä turvallisuuden takaamisessa. Arjen turvallisuutta voivat uhata monet asiat, kuten myrskyt tai odottamattomat onnettomuudet.
On myös arvioitu, että syrjäytyminen on yksi uhka turvallisuudellemme. Monen nuoren ote normaalista yhteiskunnan elämästä on häiriintynyt ja tämän arvioidaan pahimmillaan muodostavan uhan paitsi yksilölle itselleen, myös yhteiskunnalle. Siksi hallitus on asettanut syrjäytymisen ehkäisyn yhdeksi painopisteistään ja velvoittaa valtion viranomaiset kaikin tavoin tekemään työtä nuorten hyväksi ja ottamaan huomioon järjestöjen mahdollisuudet tukea tätä työtä.
Järjestöjen kuten Naisten Valmiusliiton työ kouluttajana ja maanpuolustushengen ylläpitäjänä on tärkeää koko kansan ja yhteiskuntamme turvallisuuden varmistamiseksi. Onneksi myös nuoret ovat kiinnostuneita koulutuksestamme. Toivotan kaikki koulutuksesta ja omien valmiuksien parantamisesta kiinnostuneet tervetulleiksi mukaan NASTA-harjoituksiin ja muuhun koulutustoimintaan!
Puheenjohtaja Anneli Taina
Kirjoittaja on Etelä-Suomen Aluehallintoviraston ylijohtaja ja pitkäaikainen Naisten Valmiusliiton puheenjohtaja
Hyviä syitä lähteä mukaan toimintaan! Vielä löytyy muutamilta kursseilta paikkoja Kajaanin maaliskuiseen Linna 2012-harjoitukseen, mutta kiirettä saa pitää, mikäli haluaa varmistaa oman valmiutensa rautaisten ammattilaisten opastuksessa!
VastaaPoista