Jos kysyy työikäiseltä suomalaiselta, mitä turvallisuuteen hänen mielestään kuuluu, suurin osa varmasti sisällyttää vastaukseensa työn – ja mieluiten säännöllisen sellaisen. Olemmehan sen verran luterilaisen etiikan ja työmoraalin läpäisemää kansaa, että työn arvostus ja sen tuoma turva ovat meillä lähes selkäytimestä lähteviä asioita. Näin ainakin 70-luvulla ja ennen sitä syntyneiden osalta. Nuorempi sukupolvi sen sijaan on osaltaan pakonkin edessä joutunut tilanteeseen, jossa turvan ja merkityksen on tultava muista asioista. Onhan meillä tälläkin hetkellä n. 55.000 alle 30-vuotiasta työtöntä. +45-vuotiaille lisäpaineita aiheuttaa varmasti myös se, että uudelleen työllistyminen mahdollisen irtisanomisen jälkeen ei enää olekaan yhtä helppoa kuin nuoremmilla.
Mutta mitä sitten, kun ”vanhaan polveen” kuuluva, työtä arvostava, säännölliseen työhön tottunut ja työstä arjen turvaa saava henkilö saakin yhtäkkiä kuulla, että työpaikalla on tulossa yt-neuvottelut? Yrityksellä ei mene hyvin, toimintaa on ehkä siirrettävä kaukomaihin tai tuotteet eivät enää mene kaupaksi. Kuka auttaa tässä tilanteessa? Olemme oppineet, että arjen turvaa tuovat meille ainakin poliisi, pelastuslaitos ja puolustusvoimat. Tässä tilanteessa ei taida apu löytyä kuitenkaan noilta tahoilta.
Yksi suuri huolen aihe työn loppumisessa on tietenkin rahat ja niiden riittävyys. Jos perheen menot ja mahdollisesti suurienkin asuntolainojen lyhennykset on laskettu sen mukaan, että molemmat vanhemmat käyvät säännöllisesti töissä, voi toisen lomautus tai irtisanominen romahduttaa pian koko korttitalon. Varmasti jokainen meistä on kuullut (ja osalla on varmasti omakohtaistakin kokemusta) niiden perheiden kohtaloista, jotka entisillä paperitehdaspaikkakunnilla joutuivat myymään omakotitalonsa ja ehkäpä muuttamaan paikkakuntaakin teollisuuden siirryttyä muualle. Kotikaupunkini vuonna 2008 lakkautettu UPM:n paperitehdas on tästä hyvänä esimerkkinä.
Rahakaan ei kuitenkaan merkitse kaikkea. Turvattomuutta tuo varmasti se, että tutut ihmissuhteet jäävät taakse tai se, että päivärytmi ei ehkä pysykään samana. Lisäksi vielä tänäkin päivänä irtisanominen tuo monille riittämättömyyden tunnetta ja jopa häpeää, vaikka syy ei olekaan meissä itsessämme vaan esimerkiksi meitä liikuttelevissa globaaleissa tuulissa.
Joitakin voi helpottaa tieto siitä, että tilanteessa ei ole yksin. Muilta saman asian kokeneilta on mahdollista saada vertaistukea. Tilanteen ollessa akuutti, käy kuitenkin usein niin, että näistä vertaistukikeskusteluista helposti muodostuu yrityksen johdon ja omistajatahon syyttelysessioita (tosin sekin voi olla terapeuttista, vaikka ei välttämättä kovin hedelmällistä). Työnantajalla on velvollisuus huolehtia irtisanomisuhan alaisten työntekijöiden muutosturvasta, johon kuuluu mm. mahdollisuus kouluttautua joko täydennyskoulutuksessa tai jopa kokonaan uuteen ammattiin. Moniosaaminen auttaa varmasti jatkotyöllistymisessä. Paitsi koulutuksesta, työnantajan tulee huolehtia myös työterveyspalveluista yt-tilanteissa. Työntekijöillä tulee olla mahdollisuus saada henkisen tuen palveluja esim. psykologipalvelujen, muiden tukihenkiöiden tai ryhmäkeskustelujen muodossa.
Muistammehan kuitenkin sen, että meistä jokainen voi olla turvan tuojana ja tukena läheisillemme? Yt- ja irtisanomistilanteet ovat meillä valitettavasti tätä päivää. Meillä itse kullakin pitäisi riittää aikaa niille läheisille, jotka kokevat turvattomuutta niin työelämän kiristymisen kuin mahdollisen työn loppumisenkin vuoksi. Aina kriisi ei ole silmin nähtävä: tulipalo, kolari tai fyysinen väkivalta. Myös nämä toisenlaiset, hiljaiset kriisit vaativat kohtaamisen taitoja ja henkistä tukea.
Tuula Rajander
Kirjoittaja on Maanpuolustusnaisten Kainuun Piirin sihteeri ja Kainuun Lottaperinneyhdistyksen varapuheenjohtaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti