Minnatar 2017 -valmiusharjoituksen organisaation viikonloppukoulutus

Minnatar 2017 harjoituksen JohdaNASTA I -kurssin osallistujat.

Viikonloppuna 25.–26.2.2017 olin Naisten Valmiusliiton järjestämällä JohdaNASTA I -kurssilla, joka toteutettiin yhdessä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kanssa.  Kurssi oli suunnattu syksyllä Karjalan lennostossa Rissalassa järjestettävän Minnatar 2017 -organisaatiolle. Minnatar 2017 on Naisten Valmiusliiton järjestämä, vain naisille kohdennettu NASTA-valmiusharjoitus, joka toteutetaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseina ja Puolustusvoimien tuella 1.–3.9.2017. Ensikertalaisena NASTA- harjoituksissa ja organisaatiossa toimivalle viikonloppu oli mitä mielenkiintoisin. Kurssi pidettiin samassa ympäristössä, missä Minnatar 2017 järjestetään.

Kurssin aikana opimme syväjohtamista, teimme erilaisia ryhmätöitä ja kävimme läpi haastavia tilanteita NASTA-harjoituksista.  Keskustelimme ryhmätöistä ja opimme erilaisia näkemyksiä ja ongelmanratkaisutapoja.

Kouluttajina meillä oli Heikki Munukka ja Harri Tossavainen. Harjoituksen suunnittelua ja toteutusta kävimme läpi Naisten Valmiusliiton pääsihteeri Kaarina Suhosen sekä Minnatar2017 -organisaation ’piälliköiden’ kanssa.

Seuraavaa osiota, eli JohdaNASTA II:sta odotan jo mielenkiinnolla. Se onkin toukokuussa, ja pääsemme tuolloin tutustumaan tarkemmin kurssipaikkoihin. Itse olen ’komennuksella’ toimistotehtävissä Minnattaressa, mutta toivottavasti pääsen välillä maastoonkin.

Tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin, ja kurssista on hyötyä myös siviilissä. Lämmin kiitos kaikille kurssikavereille, toukokuussa tavataan!

Tiina Lumberg

Ylä-Savon Maanpuolustusnaiset ry

Kyberturvallisuus – jokaisen suomalaisen kansalaistaito?

Kirjoittanut Anu Laitila

Vietin 23.–25.9.2016 viikonlopun Naisten Valmiusliiton järjestämässä Hoikka 2016 -harjoituksessa, joka pidettiin Kajaanissa Kainuun prikaatissa. Harjoitusten tavoitteena oli antaa osallistujille arjen turvallisuusvalmiuksia sekä varautumistaitoja, ja harjoituttaa naisia toimimaan johto-, organisointi-, huolto- ja kouluttajatehtävissä.

Kajaaniin kokoontui viikonlopun ajaksi lähes 400 naista ja tarjolla oli kymmenen eri kurssia muun muassa vesiturvallisuus, kenttälääkintä, kansalaisen kyber- ja katuturvallisuus. Lisätietoja harjoituksesta löytyy täältä. Osallistuin tällä kertaa kyberturvallisuuskurssille.

Kurssin aikana käsittelimme muun muassa informaatiovaikuttamista, valemedioita, erilaisia tietoturvauhkia ja niihin varautumista.

Puhujina oli muun muassa Janne ”Rysky” Riiheläinen, Tero Muurman Keskusrikospoliisin kyberrikostorjuntakeskuksesta, asiantuntijoita Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä (MPK) ja puolustusvoimilta. Mielenkiintoista ohjelmaa siis riitti aamusta iltaan.

Panostukset kyberturvallisuuteen ovat kasvaneet viranomaisilla Suomessa ja Suomen varautumiskykyä pidetäänkin yhtenä maailman parhaana.

Puolustusvoimat palkkaavat kybervarusmiehiä

Puolustusvoimilla koulutetaan nykyään myös kybervarusmiehiä. Ohjelmaan haetaan erillisellä hakemuksella ja kybervarusmiehet saavat palvelusajalta palkkaa ja siitä saa myös työtodistuksen.

Puolustusvoimat ovat ottaneet sosiaalisen median kanavat käyttöön ja ne toimivatkin nykyään tärkeässä roolissa niin sisäisessä kuin ulkoisessa viestinnässä. Varusmiehille ja henkilökunnalle on tehty omat pelisäännöt somen käyttöön, jotta ylilyöntejä ei tapahtuisi. Kohtalokkaita virheitä kun sattuu somessa helposti, ja sen saivat kokea myös venäläiset sotilaat, jotka paljastivat sijaintinsa sosiaalisessa mediassa.

Poliisin kyberturvayksikkö aktiivinen myös kansainvälisesti

Suomen poliisi sai oman kyberturvayksikkönsä vuonna 2015 ja se onkin harvoja yksiköitä, joihin virtaa rahaa lisää. Kyberturvayksikössä työskentelee tällä hetkellä noin 50 henkilöä.

Poliisin kyberturvayksikkö tekee läheistä yhteistyöstä muun muassa viestintäviraston, puolustusvoimien ja yhteiskunnan toimivuuden kannalta muiden kriittisten pelureiden kanssa. Myös globaali yhteistyö on välttämätöntä eri tahojen välillä, ja jopa USA on myöntänyt, että se ei yksin pysty menestymään kyberrikollisia vastaan, vaan tarvitsee siihen kumppaneita. Osa suomalaisista kyberturvallisuuden asiantuntijoista matkustaakin ympäri maailmaa kuukausittain ja osallistuu erilaisiin kokouksiin ja tapahtumiin aiheen ympärillä. Globaali yhteistyö verkon suurimpien toimijoiden, kuten Facebookin, Microsoftin ja Googlen kanssa on myös tärkeää.

Suomelle on luotu jo oma kyberturvallisuusstrategia ja se määrittelee keskeiset tavoitteet ja toimintalinjat, joiden avulla vastataan kybertoimintaympäristöön kohdistuviin haasteisiin ja varmistetaan sen toimivuus. Suomen kyberturvastrategia on julkinen ja siihen voi jokainen tutustua yhteiskunnanturvallisuus.fi verkkosivuilla.

Kyberturvallisuuden suurin uhka on ihminen

Muutamia vinkkejä kurssilta meidän kaikkien arkeen:

-      Pidä tietokoneen, tablettien ja puhelinten ohjelmistot aina ajan tasalla

-      Käytä maalaisjärkeä: Se mikä kuulostaa liian hyvältä ei ole yleensä totta. Ilmaisia lounaita ei ole myöskään verkossa.

-     Mieti mitä julkaiset verkossa --> Kuka tahansa voi käyttää julkisia tietojasi niin hyvässä kuin pahassa. Tämän sai kokea nahoissaan Jenson Button ja hänen vaimonsa.

-      Ennen kuin klikkaat ”mainosviesteihin” tai muihin tuntemattomiin linkkeihin, selvitä niiden alkuperä. Hyvä työkalu WOT, joka on muuten suomalaisten kehittämä.

-      Valitse kunnon salasanat ja säilytä niitä huolellisesti sekä valitse joka palveluun oma salasana. Hyvä apuväline F-Securen Key.

Kuva: leak.workflower.fi/

Kyberturvallisuudesta on tulossa pikkuhiljaa jokaisen suomalaisen kansalaistaito ja toivottavasti näemme jossain vaiheessa aiheen myös opintosuunnitelmassa.

Mikäli vastaavat kurssit kiinnostavat niin, niistä löydät lisätietoja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kotisivuilta.

Turvallisia hetkiä verkossa ja muistakaa:

”Nykyään jokainen päivä on aprillipäivä” – Jari ”Rysky” Riiheläinen

OLENNAISTA - NASTA JUTTU

Keväällä sain tutustua Naisten Valmiusliiton toimintaan osallistumalla kolmipäiväiseen NASTA -harjoitukseen Haminan Reserviupseerikoulun (RUK) alueella.

Naisten Valmiusliitto yhdistää 10 naisten vapaaehtoista maanpuolustus- ja turvallisuustyötä tekevää järjestöä. Liiton tarkoituksena on kehittää naisten turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä valmiuksia koulutuksen kautta sekä lisätä naisten mahdollisuuksia toimia poikkeusoloissa yhteiskunnan hyväksi.  Samalla liitto herättää ja ylläpitää naisten tietoisuutta arjen turvallisuudesta sekä turvallisuustaitojen tarpeellisuudesta. Maailmalla tapahtuvat konfliktit, terrori-iskut, sodat ja niitä pakenevat ihmiset saavat meidät monella tapaa hämmennyksiin. Nämä asiat vaikuttavat varmasti turvallisuutta käsittelevien NASTA–harjoitusten suosioon.  Kurssit täyttyvät nykyisin välittömästi, jopa ensimmäisten minuuttien aikana.

Itse istuin 2.1. ennen kello 8.00 sormet näppäimistöllä www.mpk.fi sivulla odottaen ilmoittautumislinkin avautumista järjestyksessään 37. NASTA–harjoitukseen. Ilokseni mahduin nopeana mukaan, sillä kurssit olivat täynnä jo kello 8.06. Tämän kevään NASTA oli Haminalaisen pullamummon mukaan nimetty VARVARA 2016 kurssiksi, joka toteutettiin perjantaista sunnuntaihin 22.-24.4. Mukaan pääsi 350 naista.

Valittavana oli nyt 10 eri kurssia: Etsintä, Johdanasta, Johtamistaidot, Katuturvallisuus, Kouluttaja-
valmennus, Kyberturvallisuus, Maastotaidot, Muonitus maastossa, Nuoren naisen selviytymispakki ja Puolustusvoimien B-ajolupa. Itse osallistuin haasteelliselle Maastotaidot kurssille.

Maastotaidot kurssilla meitä oli yhteensä 30 naista eli kolme 10 hengen telttaryhmää.
Opimme kurssin aikana: puolijoukkueteltan pystyttämisen ja purkamisen, kipinävuorossa yöllä olemisen, joka miehen oikeudet ja luonnon merkeistä lukemisen, suunnistamisen, rinkan sekä puukon valitsemis-kriteerit, nuotion teon ja tuluksien sekä trangian käytön niksit, kolmijalan ja paarien rakentamisen sekä ensiaputaitoja ja erilaisten solmujen tekoa. Itse sain uutta tietoa moneen eri asiaan.
NASTA -harjoitus on mukava tapa päästä irti arjesta toisten samanhenkisten naisten seurassa oppimalla uutta sekä kokemalla jotakin itselle merkityksellistä ja mielenkiintoista!

Kolmen päivän aikana sain tutustua eri puolelta Suomea oleviin uusiin ihmisiin. Erityistä minulle oli päästä kurkistamaan armeijan ja varuskunnan maailmaan. Jo maastopuku kaikkine armeijan vaatetuksineen ja rinkkoineen sekä riviin järjestäytymiset asentoineen olivat uusia kokemuksia. Mieleen painuvia olivat myös tahdissa marssimiset marssilauluineen, joita ryhmämme kehitti itse uusiakin. Kipinävuorossa pakkasyössä teltassa istuessa ajatukset löysivät sodat käyneen isäni luo erityisellä tavalla. Myös perheeni miesten armeija-aika sai mielessäni uusia näkökulmia.

Nasta juttu, mikä kannatti kokea. Suosittelen :)

Sinikka Rouvari
Kouvolan Inkeroisista

Varvaran jälkeen - muistoja kyberturvallisuuskurssilta

Kaksi kiireistä viikkoa on kulunut Varvara-harjoituksesta. On siis hyvä hetki palata hetkeksi muistelemaan mitä se pitikään sisällään.

Meille lahtelaisille tuli pieniä mutkia matkaan kuljetuksen suhteen, mutta lopulta kyyti järjestyi hienosti FB:n kyytipörssin kautta. Perjantai-aamuna starttasi siis autollinen reippaita naisia kohti Haminaa. Olimme perillä hyvissä ajoin, ja pääsimme ilmoittautumaan jonottamatta. Majoituspaikka löytyi helposti ja pääsimme pian hakemaan varusteet, mm. ne paljon puhutut ”suojavaatteet” eli maastopuvun.

Perjantain ohjelmaan kuului avajaisten lisäksi myös yhteisluento ja ruokailua (näissä harjoituksissa ei yleensä tule nälkä… ruokaa tuntuu olevan tarjolla vähän väliä…) ja iltasella pääsimme jo ensimmäiselle ”omalle” luennollemme, eli kyberturvallisuuden pariin. Todella moni ystävistäni kommentoi viikonloppusuunnitelmiani etukäteen sanoilla ”Luentoja?? Oikeesti? Koko viikonloppu? En ikinä jaksais istua jollain luennoilla!” Kyllä. Luentoja. Ja kyllä, hyvin jaksoin, ei mitään ongelmia. Aihe oli kiinnostava, luennoitsijat huippuhyviä ja aihetta käsiteltiin todella monipuolisesti. Toki ihan tavallisen tallaajan näkökulmasta, mutta puhetta oli myös vakoilusta, tulevaisuuden innovaatioista sekä terrorismista. Jo ensimmäinen luennoitsija, Marko Oras KyAmkin kyberlaboratoriosta kehotti meitä kyselemään ja haastamaan itseään. Tämä onnistuikin niin hyvin, että aikataulu venähti ja saunavuorokin meinasi mennä ohi! Eli se siitä pitkästymisestä. Ehdittiin sentään nauttimaan rantasaunan löylyistäkin.

Lauantai alkoi tutustumisella kyberrikollisuuteen KRP:n Timo Piiroisen johdolla. Jälleen juuri ja juuri ennätimme valokuvaukseen omalla vuorollamme ennen lounasta. Loppupäivä meni miettiessä henkilökohtaista kyberturvaa CGI:n Jens Säynäjärven luennolla ja veikkaan että monella kurssilaisella tässä kohdin alkoi vainoharhaisuus iskeä, ja alettiin muistella omien laitteiden päivityksiä ja salasanan vaihtoja… Ainakin itseäni hämmensi, kuinka paljon meistä saakaan ongittua tietoa ihan vain ”puhtain keinoin” internetin kautta. Samaa aihepiiriä jatkoi kurssinjohtajamme Maria Sorvo näyttämällä Silminnäkijä-dokumentin. Lisäksi pohdimme turvallista verkko-ostamista ja tärkeitä siinä huomioitavia asioita.

Sitten vapaalle: Illanviettopaikaksi oli ilmoitettu RUK:n päärakennus ja Maneesi. Korokkeelle viritetyt soittokamat lupasivat hyvää… …Ja kohta 350 naista bailasi Varusmiessoittokunnan Bilebändi 2016 tahtiin! Wau! Upeaa katsoa aitoa esiintymisen iloa ja se jos mikä nostaa tunnelman kattoon! Biisivalinnat eivät ainakaan laskeneet fiilistä; mm. Keinutaan ja Freestyler saivat Varvarattaret ylös penkeiltä, ja illan lopulla nähtiin monta hikistä otsaa.

Sunnuntaina saatiin vielä katsaus Puolustusvoiminen kybervarautumiseen, kun viimeinen luennoitsijamme insinöörimajuri TKT Anssi Kärkkäinen kertoi kyberpuolustuksesta.
Lopulta oli tunnelmallisten päättäjäisten vuoro. Samoin kuin avajaisissa, meille esiintyi Rakuunasoittokunta johtajanaan PV:n ensimmäinen naiskapellimestari Aino Koskela. Kun Maamme-laulun viimeset sävelet hiipuivat pois, näin monen (muunkin) pyyhkivän silmänalusiaan.
En kerro sen enempää luentojen sisällöstä, jotten spoilaa tulevien kurssilaisten fiiliksiä. Totean vain, että hienosta nimestään huolimatta asia koskettaa meitä jokaista, ja on hyvä edes joskus pysähtyä miettimään näitä asioita ja omaa toimintaansa kyberympäristössä.

Viikonloppuun mahtui paljon. Sulateltavaa riittää pitkäksi aikaa. Moni sai varmasti uusia ystäviä ja tapasi vanhoja. Opimme paitsi kyberistä, myös toimimisesta puolustusvoimien alueella. Todennäköisesti kaikki nyt muistamme marssiessamme ”olevamme ajoneuvo”. Omalta kohdaltani tiedän, että tulevaisuudessakin varmasti ”jonon” ja ”rivin” määritelmät ovat vaikeita (ehkä vaikeinta koko harjoituksessa. Jotenkin ne naisen logiikallani kuuluisivat olla toisinpäin…). Joimme kahvia ja söimme luvattoman paljon munkkeja. Yksi keksi aiheen dekkariin, joten jäämme odottamaan täydellisestä murhasta kertovaa rikostarinaa.

Erityisen lämpimät kiitokset haluan lähettää kurssinjohtajallemme Maria Sorvolle ja varajohtaja Kirsi Aittalalle. Näki että olitte laittaneet itsenne peliin, kurssi oli valmisteltu hyvin, ja selkeät ohjeet takasivat onnistuneen harjoituksen.

Seuraavaksi kalenterissani odottaa Vattaja-jotos, itselleni ensimmäinen jotos ikinä! Ja syksyllä kutsuu Kajaani, ilokseni pääsin mukaan Hoikkaan, viestinnän peruskurssille.

Satu-Maarit Alander

p.s. Hoikan Kyberiin ilmottautuneet; Yllättäkää kurssinjohtaja iloisesti ja opetelkaa etukäteen Sillanpään marssilaulun sanat ;)

Puhumattomasta hölöttäväksi kurssinjohtajaksi

Alkutaipaleeni 6 vuotta tässä elämässä, kuljin ilman sanoja. Monet ovat sanoneetkin jälkikäteen, että me kun luultiin ettet sinä puhu ja nyt sinua ei saa hiljaaseksi.

Olen kuitenkin aina omannut sen verran jääräpäisyyttä, että olen ottanut vain haastetta sarvista kiinni ja paininut sen kanssa vähän aikaa kunnes olen voiton saavuttanut.

Naisten Valmiusliittoon tutustuin äitini kautta. Toimin ensimmäisissä Nastoissani huollossa, kuljetusvastaavana ja kuskina.  Koska tuo fyysinen pakertaminen tulee verenperintönä. Eikä hommassa tarvitse olla esillä kuin vain organisaatiolle, joihin pääsee tutustumaan jo ennen itse koitosta.

Monet tapaamani henkilöt ovat sanoneet, ettei minusta huomaa piilossa olevaa toveriani Dysfasiaa eli ”Kielellinen erityisvaikeus”- nimellä tunnettua kielen kehityksen häiriötä.

Monesti on käynyt mielessä tuo kurssinjohtajan pestikin, mutta en ole uskaltanut siihen itseäni tarjota. Kun siinä pitää koko viikonloppu puhua ihmisille ja olla esillä.

No, Varvaran PV:n B-ajolupakurssi oli ilman kurssinjohtajaa. Otin itsestäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi kurssinjohtajaksi. Puolustusvoimien B-ajolupa- kurssin sisältö kun on lähellä sydäntä.  Aihealue on erittäin tuttu vietettyäni vuoden vapaaehtoisen asepalveluksen kuskina Niinisalossa.  Sain myös houkuteltua varajohtajakseni ystävän, jonka kanssa oltu parissa Nastassa vuoron perään toistemme pomona.

Nasta viikonloppu tuli vääjäämättä kohti ja niin myös jännitys. Kuinka suoriutuisin täysin uudesta kokemuksesta. Nostaisiko änkytys päätänsä tai täydellinen puhumattomuus. Pystyisinkö ilmaisemaan itseäni väsyksissäkin ymmärrettävästi tuntemattomille henkilöille, jotka eivät ole tottuneet ymmärtämään minua. Haastoin itseni tarkoituksella, koska Nastassa myös organisaatio on kurssilla oppimassa.  Tiesin pystyväni haasteeseen, mutta silti se pieni epäilys kalvoi mielessä.

Vaikka väsymyksen takia hieman rupesi vanha toveri dysfasia nostamaan päätänsä, niin sain hetken mietittyäni asiat ymmärretysti tuotua ilmi. Minun onneni olivat kurssilaiset. Kurssimme oli täynnä samanhenkisiä naisia, jotka olisivat vieläkin ajamassa kouluttajien tekemää rataa ympäri jos se olisi sallittu.

Summasummarum, Naisten valmiusliiton Nastat ovat oiva oppimiskokemus niin kurssilaisille kuin organisaatiolle. Viikonlopun aikana pääset tutustumaan uusiin ihmisiin ja näet vanhoja ystäviä.

Kurssinjohtajana sain kallisarvoista johtamiskoulutusta, jonka avulla pystyn kehittämään itseäni seuraavaan harjoitukseen paremmaksi johtajaksi.  Lähdenkin Hoikkaan kurssinvarajohtajaksi vakaammin askelin, roimasti kokemusta ja varmuutta mukana.

Kirjoituksellani haluan rohkaista muita minunlaisiani, joilla on suuri halu ja rohkeus kehittää itseänsä, mutta jostain aina löytyy se epäilys pystynkö ja mitä jos en pystykään. Mitään et ikinä saavuta, jos et ota riskejä.

 Maria Luodes
Kirjoittaja toimi Varvara -harjoituksessa kurssinjohtajana

Johtamistaitojen harjoittelua Varvarassa

Kun elämässä tarjotaan mahdollisuutta oppia ja harjoitella jotain uutta niin siihen tilaisuuteen kannattaa tarttua. Enpä olisi koskaan osannut kuvitella, että aurinkoisena ja raikkaana huhtikuun sunnuntaiaamua kello seitsemän saisin mahdollisuuden johtaa noin 20 naista aamiaiselle muodossa marssien mutta sellaista mahdollisuutta minulle kuitenkin tarjottiin Varvara 2016 –harjoituksessa ja siihen mahdollisuuteen tartuin.

Varvara 2016 oli toinen Nastaharjoitus, johon osallistuin ja olin niiden onnekkaiden eli nopeiden joukossa, jotka saivat osallistua johtamistaidon kurssille. Kun näin ensimmäisen kerran ilmoituksen Varvarasta, joka järjestettiin Haminassa Reserviupseerikoululla, tiesin, että haluan osallistua harjoitukseen ja tiesin myös että haluan osallistua johtamistaidon kurssille. Arvostan todella paljon, että RUK avasi ovensa meille Varvaroille ja antoi mahdollisuuden harjoitella yleiseen turvallisuuteen ja valmiuteen liittyviä taitoja RUK:n tiloissa.

Johtamistaidon kurssilla meille luennoitiin erilaisista johtamistavoista ja saimme tehdä käytännön harjoituksia. Kurssilla keskityttiin henkilöjohtamiseen sekä viestintään ja vuorovaikutukseen. Luennoitsijat olivat ammattitaitoisia, luennot mielenkiintoisia ja harjoitukset syvensivät opittua asiaa. 

Minulle mieleenpainuvin käytännön harjoitus oli tuo sunnuntaiaamun sulkeinen. Olin ollut mukana sulkeisharjoituksissa sekä Tikkakoskella Syyslento 2015 Nastaharjoituksessa että Varvarassa. Tiesin siis suurinpiiretein miten toimitaan ja mitä käsketään. Silti vaati hetken miettimisen lähdenkö itse johtamaan ryhmää aamiaiselle vai en mutta tiesin, että ihan yksin sitä ei tarvitsisi tehdä koska vierellä olisi ihminen, joka tarvittaessa auttaa ja kurssillahan oltiin oppimassa uutta ja harjoittelemassa.

Kun sitten olin saanut Varvattaret ojennukseen ja marssimme kohti ruokalaa, aloin miettiä millainen vastuu minulla sillä hetkellä oli näistä naisista ja millainen vastuu johtajalla on ryhmästään. Johtajan on tiedettävä päämäärä, kerrottava se ryhmälle ja johdettava ryhmä selkeästi kohti päämäärää. On huolehdittava, että ryhmässä kaikki on hyvin, on kerrottava milloin liikutaan ja milloin pysähdytään. Muuten koko ryhmä voi marssia vaikka katuojaan tai päin ruokalan seinää. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt vaan saimme aamiaista niin että jaksoimme osallistua sunnuntain koulutukseen ja juhlallisiin päättäjäisiin.

Lämmin kiitos vielä kaikille Varvara 2016 harjoituksen järjestäjille ja harjoitukseen osallistuneille.

Anna-Leena Ruponen
Kirjoittaja osallistui toista kertaa NASTA-harjoitukseen

Kohti Varvaraa

Tammikuun toisena päivänä kuluvaa vuotta oli herätyskello asetettu soimaan, vaikka olikin vapaapäivä. Läppäri oli hyvissä ajoin valmiudessa ja MPK:n koulutuskalenteri auki välilehdillä. Olin kirjautunut järjestelmään ja kello kävi kohti kahdeksaa… NYT! Hämäläiseksi väittäisin olevani nopea, kun ilmoittautuminen Varvara-harjoitukseen oli tehtynä klo 08.01!

Sen jälkeen alkoi piinallinen odottaminen, olisinko mukana kyberturvallisuus-kurssilla. Pikkuhiljaa tietoja alkoi tippua, ja Facebookissa keskustelu kävi kuumana; Aika moni kavereista oli jäänyt ns. rannalle. Vihdoin kävi ilmi, että olin onnekas: ”Teidät on hyväksytty koulutukseen…”

Tammikuussa tuntui että Varvara on vasta pitkän ajan päässä, hamassa tulevaisuudessa. Vaan nythän se jo kolkuttelee ovella, enää reilu pari viikkoa! Vapaat on anottu ja myönnetty, kyyti järjestynyt, muuta en enää oikeastaan voikaan tehdä, kuin odotella innolla.

Varvara on itselleni kolmas Nasta-harjoitus, ensimmäinen oli vuoden takainen Santis, ja puoli vuotta sitten olin mukana Syyslennossa.

On oikeastaan vaikea käsittää, että Santiksesta on vasta vuosi, niin paljon on tapahtunut tässä välillä. Oikeastaan kaikki alkoi uudenvuodenlupauksesta. Päätin, että vuonna 2015 on aika kokeilla juttuja, joita olen aina halunnut kokeilla. Joskus olin vahingossa päätynyt NVL: sivuille ja lukenut Nasta-harjoituksista ajatellen, että tuohan voisi olla kiinnostavaa. Tuumasta toimeen siis. Ilmoittauduin ja pääsin mukaan Suomen nainen maanpuolustajana -kurssille Santahaminaan. Viikonloppu oli hieno, luennot mielenkiintoisia ja miljöö upea! Kipinä oli syttynyt! Vuoden aikana olen ollut mukana useilla MPK:n kursseilla, mm. kokeillut pistooliammuntaa ja ylittänyt itseni yöpymällä teltassa (trauma liian monista Bodom-tarinoista + hämähäkkikammo, huuuh!), yrittänyt avustaa muonituksessa. Olen oppinut varautumisesta ja sähköttä selviämisestä, maistanut pettua ja sytyttänyt nuotiota. Saanut monta uutta ystävää ja mikä parasta, nauranut monet naurut samanhenkisten ihmisten kanssa!

Millä mielin te muut odotatte Varvaraa? Jännittääköhän ensikertalaisia yhtä paljon, kuin minua vuosi sitten? Toivon kaikille mahtavaa viikonloppua ja onnistunutta harjoitusta!

Satu-Maarit Alander

Leirillä aloittelijallakaan ei mene päin mäntyä

Kun kerroin osallistuvani MPK:n Naisten maastotaidot –kurssille, ystävieni reaktio oli epäuskoinen hämmennys. Kieltämättä pohdin itsekin, kuinka lähinnä kulttuuria harrastavana kaupunkilaisnaisena oppisin hallitsemaan erätaidot. Onneksi metsään meni vain osallistujajoukkomme, eivät asiat.

Kurssimme oli osa Porin prikaatissa järjestettyä AHMA-harjoitusta. Mietin, kuoriutuisiko minustakin harjoituksen nimen mukainen vahva ja lumeen sopeutuva kulkija. Vai haluaisinko tämän kokemuksen jälkeen lähinnä vaipua talviunille?

Jännittäminen oli turhaa. Kurssille osallistui eräosaajia, mutta myös meitä ensikertalaisia, joilla ei vielä ollut aihepiiristä mitään kokemusta. Itse osallistuin ystävieni kanssa, osa oli lähtenyt matkaan itsekseen. Kaikkia meitä – niin kouluttajia kuin kurssilaisia – yhdisti iloinen asenne ja aktiivinen ote. Ilahduin, kun kovaäänisenä sain läpi ehdotukseni tiimimme nimestä. Siitä tuli (mummoni mukaan) Rauha.

Alkajaisiksi astuimme armeijan varusteisiin. Vaikka maastoasut oli valittu lähinnä käytännön syistä, pääsin kurssin myötä hieman sisälle tuohon entuudestaan vain elokuvista ja miesten puheista tuttuun armeijan maailmaan. Opin marssimaan, tunnistamaan nallepuvun ja kutsumaan onnistuneita kuvaotoksia särmiksi.

Aivan kaikki ei Säkylässä mennyt niin kuin Strömsössä. Olin usein tietämätön ohjelman kulusta ja laitoin liikaa vaatekerroksia liikuntaosuuksille. Suksien kiinnittäminen osoittautui todella konstikkaaksi ja ärsyttäväksi puuhaksi. Ensimmäisen päivän huhkinnan jälkeen ensiaputiimi kutsuttiin tutkimaan punaiseksi muuttunutta silmääni. Onneksi kyseessä oli vain vaaraton verenpurkaus.

Mukaan mahtui myös melkoisia onnistumisen elämyksiä. Suoriuduin kunniakkaasti kipinävuorosta ja onnistuin pääsemään puolijoukkueteltassa myös unten maille. Halonhakkuu sujui yllättävänkin kipakasti. Laseraseella täräytin melkein napakympin. Harjoituksessa juuri opitut ensiaputaidot muistuivat sujuvasti mieleen.

Kun palautin varusterepun, ajattelin, että omaan reppuuni kertyi paljonkin kotiin vietävää: tietoja, taitoja, itseni ylittämistä, hauskoja hetkiä ja unohtumattomia elämyksiä. Teille mukavat kouluttajat ja osallistujat haluan sanoa, kiitos! Sinulle, jolle talvimaastotaidot vielä nyt tarkoittavat lähinnä korkokengillä pystyssä pysymistä, totean – suosittelen!

Teksti ja kuvat: Henna Borisoff

Naisten Valmiusliiton blogissa julkaistaan juttuja Naisten Valmiusliiton, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja jäsenjärjestöjemme toiminnasta. Myös kaikki varautumiseen ja turvallisuuteen liittyvät kirjoitukset ja ajatukset ovat tervetulleita!

PIKKU NASTA -HARJOITUS ROVAJÄRVEN HEINUVAARASSA 29.-31.8.2014

Liki kolmekymmentä osallistujaa asteli perjantaina vaatteiden vaihtoon ja varusteiden jakoon Heinuvaarassa. Sen jälkeen olimme yhtenäinen joukko maastoasuissa ja MPK-lippiksissä. Lähes samanmoinen joukko oli meitä huoltamassa ja järjestelemässä asioita parhaalla mahdollisella tavalla.

Kursseistamme Luonnonmuonaa ja maastotaidot toi monipuolista harjoitusta osallistujille. Luonnonmuona osuuden hoiti Itä-Lapin ammattiopiston henkilöt opinnäytetyönään. Saimme tutustua sieniin ja kuulla hyödyllistä tietoa niistä. Lisäksi herkuttelimme metsän antimilla. Myös jalat rentoutuivat mainiossa kylvyssä, mikä oli tehty luonnon yrteistä.

Kurssilaiset saivat tarpeellista oppia metsässä selviytymisessä ja yksityiskohtaisesti kiehisten tekoa ja nuotiotulien oikeaoppista tekemistä. Tämän jälkeen ei puukko eikä kirves ole tuntemattomia. Laavun tekeminen yöpymistä varten oli myös aiheena. Tietysti kurssilaiset oppivat suunnistuksen ja kompassin käytön. Kunhan muistaisimme kerrata sitä kompassia harjoituksien ulkopuolellakin.

Arjen ja ajan hallinta –kurssilla  tehtiin työtä esityksen pohjalta, mutta ennen kaikkea työ kohdistui omaan ajatteluun, asioiden omaksumiseen ja uuden tiedon löytämiseen vanhan tiedon pohjalta. Kurssilaisista huomasi, että he työstivät ajatuksiaan ruokailuihin tullessaankin.

Kouluttajakoulutuksen tarkoituksena oli luoda valmiuksia osallistujille tuleviin koulutustapahtumiin. Tehtävässä onnistuttiin ja osallistujilla oli ajatuksena uudet mahdolliset tilanteet, joissa he voisivat antaa tietouttaan ja ohjaustaitoja. Koulutuksen lopussa koulutettavat antoivat 10 minuutin esityksen heille annetuissa tehtävissä. Jo se, että esitys sai kestää kymmenen minuuttia eikä vähemmän tai enemmän, oli vaativa kohta asian lisäksi. Nyt meillä on taas lisää kouluttajajoukkoa.

Kenttämuonituksessa oli pieni joukko osallistujia. He heräsivät aikaisemmin kuin muut, jotta aamupuuro ja muut lisukkeet olivat valmiina meille päivän aloittamiseksi. Taisi se iltakin venyä keittiöväellä pidempään kuin meillä muilla. Kyllä tämäkin kurssi onnistui ja me kaikki voimme arvioida ja kiitellä heitä.

Tiedottajat tekivät ahkerasti töitä ja heidän ottamiaan kuvia voimme ihailla näin jälkeen päinkin.

Tämä Pikku Nasta –harjoitus järjestettiin Naisten Valmiusliiton Lapin alueneuvottelukunnan ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Lapin koulutus- ja tukiyksikön kanssa yhdessä. Tavoitteena oli arjen turvallisuuden tukeminen.

Kiitokset harjoituksen onnistumisesta MPK:n KOTU yksikölle  ja kaikille kurssien johtajille ja kouluttajille sekä meitä huoltaneille tarkoille henkilöille.

Kiitokset kursseille osallistuneille ja tulkaa taas uudemman kerran!

Liisa Eloranta

harjoituksen johtaja ja Lapin alueneuvottelukunnan puheenjohtaja

Funderingar om trygghet i senior åldern

Kvinnornas beredskapsförbund har börjat med en kampanj som koncentrerar sig på seniorerna.  Att vara trygg och kännas sig trygg i alla åldrar är viktigt.

När man blir äldre blir allt långsammare och styvare. Balansen är lite sämre, ögonen ser lite sämre, öronen hör sämre, minne blir sämre och utseende ändras. Förändringen sker långsamt och man märker det inte själv. Det vät vi alla, barnen blir bara äldre, själv är man sig lik. Förändringar som går åt sämre håll vill man inte godkänna så lätt.
Det som är svårt är att väta när man skall börja byta sina vanor, eller skall man kanske fundera på det hela sitt liv, när jag blir gammal? När man köper sitt egnahemshus köper man det för livet eller skall man flytta därifrån. Hurdant skall hemmet då vara? Detta som exempel.

Många seniorer som har rörelse hinder bor i höghus utan hiss och oftast i översta våningen. De har inte varit ute på många år. Är säkerhetsplanen i skick i husen och någon vät om denna rörelse hämmade människa och kommer ihåg att informera räddningspersonalen om saken då det händer något.

Det står ofta i tidningen om våld mot åldringar, oftast är det anhöriga som är bakom det. Vårt samhälle har blivit snedvridet, alla skall ha mera pengar kosta vad det ville. Inte kan den gamle förstöra de ungas liv genom att göra anmälan. Många seniorer sätter inte så mycket värde på sitt eget liv och hälsa, de har levt sitt liv redan.

Sen finns det en grupp som reser och lever livet ut tar vara på stunden. De är vana vid det och förbereder sig rätt, men kroppen ändras fysiologiskt och klara inte av samma prestationer som tidigare. Det är så viktigt att kunna lyssna på sig själv.

Trygghet är en känsla, man mår bra då man känner sig trygg. Så man kan känna sig trygg på ett farligt ställe då man inte känner igen faran.

Här är lite exempel på saker som seniorerna möter, hemmet är fortfarande det farligaste stället i våra liv. De flesta olyckorna sker i hemmet.

Det som är besvärligt är att veta när det är dags för anhöriga att blanda sig i, speciellt när det gäller barnen, när kan de börja ge råd och stöd.  Min far brukar säga du kommer alltid att vara mitt barn. Det berättar ganska mycket, föräldrarnas uppgift är att uppfostra och stöda barnen. Att byta roll är inte lätt. Man måste klara av att respektera deras liv, deras erfarenhet och deras värden. Fast de har get mycket verktyg till livet så använder vi och plockar med nya och sätter på sidan sådant som inte passar oss själva. Värde saker tar barnen och vuxna ihop med många gånger under barnets uppväxt, ibland har föräldrarna svårt att acceptera barnets val. Hur blir det nu när rollerna byts, vad kan barnet befatta sig i och försöka ändra på. Förstora förändringar påverkar trygghetskänslan. Behärskar senioren dessa förändringar oh passar de hennes/ hans livsstil och tanke värd. Någon vill dö med stövlarna på någon annan vill leva ett långt liv. Vi får inte ta ifrån individens självbestämmande rätt först då senioren konstateras oförmögen till att ta hand om sig själv eller senioren ber själv om hjälp.


Liv Wikström

Suppleant i den regionala förhandlingsgruppen i Nyland

Kun antaa pikkusormen...

Toukokuussa 2014 oli paitsi Oulun alueneuvottelukunnan vuoro tarttua blogikirjoitusvuoroonsa, myös minulla tarve avata MPK:n koulutuskorttini ja miettiä mitä kaikkea olenkaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) ja Naisten Valmiusliiton toiminnassa viimevuosina kokenut.  Ja olihan niitä tapahtumia, enemmän kuin ihan oikeasti edes olin muistanutkaan. Ja osaamista, jota ilman en enää voisi kuvitella eläväni.

Monesti sitä ajattelee olleensa mukana toiminnassa jo pitkään, sen verran tärkeä osa elämääni tästä harrastuksesta on tullut. Mutta todellisuudessahan kaikki alkoi vasta 4 vuotta sitten kun pahaa aavistamatta avasin oven silloiselle anopilleni ja kuulin sen surullisenkuuluisan (ja niin monta kertaa aiemmin kuullun) lausahduksen: ”Minulla on kuningasidea!”.  Tällä kertaa se kuitenkin oli juuri sitä. Vuoden 2012 NASTA-harjoituksen vastaleivottu johtaja alkoi kokoamaan ympärilleen toimijoita ja koulutusmaailman tuntemukseni kiehtoi anoppia niin paljon että hän pyysi minua koulutuspäälliköksi harjoitukseen. Ja niin sitä mentiin, hyppy alas tuntemattomaan ja innokas kiilto silmissä WILMA 2011 – harjoitukseen Lappeenrantaan. Jossa tapahtui totaalinen koukuttuminen.

”Tää on miun juttu” mietin hyvästellessäni tippa linssissä uusia ystäviä ja muistellessani kotimatkalla maastotaitokurssin mahtavaa yhteishenkeä. Se ja reipas tekemisen meininki koukutti – kerta toisensa jälkeen. Näin tapahtui ULAPPA 2011 –harjoituksessa kelluessani hyytävänkylmässä meressä pelastautumisharjoituksessa, ILIMATAR 2012 –harjoituksessa testatessani ystävän kanssa maailman kamalinta taistelijaparitelttaa ja SINISIIPI 2013 –harjoituksessa harjoitellessani kenttälääkintäkurssilla niin todentuntuisissa onnettomuussimulaatioissa että monenlaisia toimintatapoja painui suoraan selkäytimeen.

LINNA 2012 oli tietenkin kokonaan oma lukunsa, se siitä tasaisesta noususta pikkuhiljaa kohti vastuullisempia tehtäviä. Toisinaan sitä vain huomaa olevansa tehtävässä, jossa on aika suuret saappaat ja niihin on vain kasvettava. Näin kävi myös minulle. Tilatessani näkkäreitä ja tajutessani saavani läjän teltanalusia pidin tyyni ilme naamallani suuni kiinni ja ajattelin, että tyhmäkin näyttää viisaalta kun on hiljaa. Ja rakennellessani yötä myöten suunnitelmia kurssien toteutuksista todetakseni taas aamulla, että joku liikkuva osa unohtui, tajusin että juuri tämä on sitä mikä eniten opettaa. Kantapää.

Näiden vuosien aikana myös MPK tuli organisaationa yhä tutummaksi. Oman NASTA –harjoituksemme jälkeen tuntuikin aika matalalta kynnykseltä tarttua tarjottuun mahdollisuuteen sitoutumisesta MPK:n kouluttajaksi ja toimijaksi. Kouluttajakoulutuksen olin käynyt jo ennen NASTA-urakkaamme, vaan taas pieni askel muuttui vähän suuremmaksi. Löysin aika pian itseni tiedottajan tehtävistä ja pikkuhiljaa myös kouluttamasta tiedottamista ja sosiaalista mediaa. Tutuksi tulivat pikkuhiljaa myös MPK:n varautumis- ja turvallisuus (VARTU) koulutukset sekä suuremmat valtakunnalliset harjoitukset. Kamera lauloi, lehtijuttuja syntyi ja maastopuvun sai pukea päälleen yhä useampana viikonloppuna.

Mutta nälkä jäi. Huolimatta monista eteeni tulleista upeista kokemuksista läpi suloisen Suomemme aina Rovajärven Heinuvaaralta Suomenlinnan spitaalisairaalan vanhaan saunaan oli yksi kokemus vielä toteutumattomana kaivelemassa hampaankolossa. Joskus minäkin vielä johtaisin NASTA-harjoituksen, kokoaisin ympärilleni sellaiset naiset että oksat pois ja katsoisin mihin asti näillä seitsemän peninkulman saappailla pääsee. Ja kun niitä pitkävartisia ja suuria saappaita sitten alueneuvottelukunnan puheenjohtajana minulle tarjottiin vuoden 2014 alussa  parin vuoden päässä häämöttävään Kainuun NASTA-harjoitukseen, oli päätös harvinaisen helppo tehdä. Nyt siis uudella innolla MPK:n harjoituksenjohtajakoulutukseen kasvamaan ja keräämään ideoita.  Saattahan ne saappaat joskus hölskyä jaloissa vaan siinä ne kintut turpoaa kun tarpoo…

HELENE 2014 –harjoitus on parhaillaan menossa Dragsvikissa ja ihan pian alkaa ilmoittautuminen SAVOTTA 2014 –harjoitukseen. Ja ihan aikuisten oikeasti kannattaa painaa sitä ilmoittautumisnappia, uskaltautua ja rohkeasti katsoa myös mitä kursseja MPK tarjoaa vuoden aikana. Onhan se niinkin että pikkusormen lisäksi voi mennä koko käsi. Vaan hyvälle asialle sitä voi kätensä luvata – monessakin mielessä ;)

Riitta Alasalmi
Kirjoittaja on Oulun alueneuvottelukunnan puheenjohtajaja, Naisten Valmiusliiton tiedottaja ja toimii myös MPK:n Kainuun KOTU-yksikön tiedottajana

Koulutuksesta hyötyvät kaikki!

Hyvät ystävät ja kanssasisaret!

Ihanasti linnut metelöivät ja vihdoinkin tuntuu keväältä. Olen bongannut ensimmäiset sinivuokot ja leskenlehdet. Kohta ojanpientareet pullottavat rentukoita, lehmukset kukkivat ja pian juhannus on jo takanapäin. Hoh hoijaa ,ei sentään ihan vielä, onneksi. Tänä aamuna tikka autuaana naputteli lyhtypylvääseen. Luulisi, että sen nokka tai päänsärky erottaisi metallin ja puun, mutta ei. Lyhtypylvästä lintuparka takoi onnellisena.

Mutta, ei minun siitä pidä jutustella vaan kertoa kuulumisiani Helsingin aeudun alueneuvottelukunnassa. Taidanpa aloittaa näin: minulle olisi tarpeen KOULUTUS, johtamiskoulutus, ja tarkemmin vielä miten johdan itseäni......
Miksi ihmeessä toimin irrationaalisesti: kaksi ja puoli kuukautta on ollut aikaa kirjoittaa tätä blogia, asetin jutun takarajaksi tämän päivän klo 23.55 ja NYT klo 21.13 istun kirjoittamassa tekstiäni, jonka on oltava valmis tänään. Luulisi, että aikuisikään mennessä olisin oppinut ajan käytön hallintaa, mutta ei. Tosin on myönnettävä, että taustalla olen miettinyt tekstiä ja kaksi asiaa on noussut ylitse muiden KOULUTUS ja NUORET.

Vakavasti puhuen, minusta Naisten Valmiusliitolla on erinomaisia ”kaiken varalta” kursseja yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen eli tuttavallisemmin MPK:n kanssa. Joka naisen olisi hyödyllistä osallistua niille oman kiinnostus- ja osaamisalueensa puitteissa. Kannattaa käväistä Naisten Valmiusliiton sivuilla tutustumassa kevään ja syksyn 2014 NASTA-harjoitusten kurssitarjontaan.

Kauan aikaa sitten osallistuin henkisen tuen kurssille, jonka päätteeksi oli suuronnettomuusharjoitus. Aluksi melkein lamaannuin ja tunteet vyöryivät ylitseni vaikka tiesin, että kyseessä on harjoitus. Kesti hetken aikaa, ennen kuin tämä maallikko kokosi itsensä ja ryhtyi järkevästi toimimaan harjoituksessa. Roolini harjoituksessa oli saada metsäpalon järkyttämä umpimielinen nuori kertomaan, mistä tavoitan hänen vanhempansa.  Hän antautui roolin vietäväksi anatumuksella, joten tehtäväni ei ollut ollenkaan helppo, mielenkiintoinen kyllä. Harjoituksissa voi valvotuissa olosuhteissa testata omaa toimintakykyään ja harjoitus antaa varmuutta omalle toiminnalle. Suosittelen voimallisesti.

Helsingin seudun  alueneuvottelukunnan muodostaa 11 jäsenjärjestön piiritason edustajat. Toimikunta kokoontuu säännöllisin väliajoin ja on oiva yhteistyö- ja verkostoitumiselin. Yhdistysten jäsenten tieto-taito on laaja ja auttamishalu samanlainen.

Nuorille lukiolaistytöille on jo yleishyödyllisiä turvakursseja, joita kannattaisi myös
markkinoida ammattioppilaitoksiin. Varusmiespalveluksen suorittaneiden nuorien naisten osallistuminen toimintaamme taas toisi uutta tuoretta näkökulmaa toimintaamme ja uskonpa, että nuorien naisten vaikutusmahdollisuudet toiminnan ja koulutuksen kehittämiseksi heidän toivomaan suuntaan  on  helpompaa ja joustavampaa.

Miten löytäisimme väylän vapaaehtoistyöstä ja kouluttautumisesta innostuneiden nuorten naisten luo? Jos Sinulla on ajatuksia, otan ne ilolla vastaan ja mahdollisuuksien mukaan pyrin toteuttamaan.

Mukavaa pääsiäistä ja iloista Wappua toivottaen

Helsigin seudun alueneuvottelukunnan puheenjohtaja
Christel Kumenius

Untuvikot Radioniemessä

Miten voi kanssasisaret olla noin innostavia, kannustavia ja ihania yhtä aikaa. Untuvikkojen viikonloppu oli täynnä uutta ja ihmeellistä, mutta myös erittäin kiinnostava ja innostava.

Jo junamatkalla Lappeenrannasta Helsinkiin olimme odottavalla kannalla. Toisaalta hieman hirvitti, sillä meillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä mahtaa olla tulossa. Jostain ihmeen syystä jännitimme myös uusia tuttavuuksia, mutta aivan turhaan.

Saapuminen Santahaminaan ja Radioniemeen oli jo uusi kokemus. Historian havinaa, kauniita vanhoja rakennuksia, joiden seassa siten MPK:n halli - ei niin kaunis, anteeksi. Kokoustilojen ankea karuus unohtui, kun Naisten Valmiusliiton Johdon seminaari 2014 lähti käyntiin.

Innostuneet toimijat esittelivät itsensä ja toimintaan käytetyt vuodet surisivat päässä. Niin paljon kokemusta, osaamista ja tietoa yhdessä huoneessa. Omat tietämyksemme ja osaamisemme oli vain kalpea varjo muiden osallistujien tietoihin verrattuna.

Päivän edetessä ja ruokailua odotellessa untuvikkojen pää täyttyi uusista ajatuksista ja lehtiö muistiinpanoista. Innostus kasvoi sitä mukaa, kun ideat alkoivat hahmottua päissämme. Välillä oli vaikea olla hiljaa ja kuunnella asiaa, kun omat ideat pukkasi päälle.

Kun ensimmäinen seminaaripäivä kääntyi iltaan ja huonounisina untuvikkoina jätimme Radionimen taakse ja suuntasimme sukumajoitukseen, emme oikein malttaneet mennä kuitenkaan nukkumaan. Yritimme yhdessä saada uudet asiat jäsenneltyä ja innoissamme laadimme jo uusia toimintasuunnitelmia Kymen alueneuvottelukunnalle. Montako tapahtumaa, koulutusta ja tapaamista ehtisimme järjestää ja kuinka saisimme kaikki muut jäsenet ja yhdistykset innostumaan asiasta. Lopulta onneksi maltoimme lopettaa höpöttämisen ja menimme nukkumaan.

Sunnuntai alkoi mukavalla brunssilla ja koska edellisen päivän opit oli jo saatu joten kuten käsiteltyä,  niin takarivin neuleklinikka oli valmiina uuteen päivään, joka oli jälleen antoisa ja mielenkiintoinen. Vielä viimeisenä saimme kurssitodistukset ja pinssit käteen ja kotimatka saattoi alkaa maittavan lounaan jälkeen. Junaa odotellessa untuvikot ehtivät vielä piipahtaa shampanjabaarissa virkistäytymässä. Näillä eväillä jaksoimme sitten matkustaa takaisin kotiin.

Parasta antia näiden kahden päivän aikana oli ehdottomasti kaikki uudet ihanat tuttavuudet. Verkostoituminen ja PR olivat parasta antia, mitä tällaisesta tapaamisesta untuvikot voivat saada. “Soita, jos tarvitset apuja” ja “Vaikka en olekaan alueenne oma kummi, autan aina, jos vaan voin” oli kaunista musiikkia korvillemme. Kiitos! Ja ihan vaan tiedoksi, että numeronne on jo päivitetty puhelimeen ja sähköpostiosoitteet läppäreihin.

Tulevaisuus näyttää, kuinka onnistumme nostamaan tämän uinuvan kaakonkulman ja montako uutta ideaa saamme toteutettua. Kiitos kuitenkin Teille Heli, Sirpa, Anne, Keski-Suomi, Turku ja Pori, Uusimaa, Häme,  Oulu, Lappi, Helsinki, Vaasa…

Kati Vuorio

Kirjoittaja on Naisten Valmiusliiton Kymen alueneuvottelukunnan uusi puheenjohtaja. Naisten Valmiusliiton johdon seminaari pidettiin Santahaminassa 1.-2.2.2014. Seminaariin osallistuivat liiton hallitus ja alueneuvottelukuntien johto.

Viikonloppu sotilaana- kurssi Säkylässä, Huovinrinteellä

Löysin alkukeväästä mpk:n nettisivuilta tämän kyseisen kurssin, johon halusin tietysti osallistua sillä se järjestettäisiin Porin prikaatissa Säkylässä, johon itse siis astun varusmiespalvelukseen heinäkuussa. Sain houkuteltua pahaa aavistamattoman kaverini mukaan, joka ei ollut ennestään käynyt mpk:n kursseilla, mutta odotti tätä kurssia kanssani hyvin innoissaan.

Lähdimme lauantai aamuna jännityneinä ajamaan Säkylään. Minä itse en ollut nukkunut kauhean hyvin, sillä jännitin kurssia todella paljon edellisenä iltana sekä yöllä. Kaverini oli onneksi saanut nukuttua hieman paremmin. Ajomatkan aikana kuitenkin piristyimme ja löysimmekin aika helposti paviljongille, kiitos hyvien ohjeiden. Kävimme ilmottautumassa ja saimmekin heti alkaa keräilemään kimpsuja ja kampsuja, väriltään kaikki oli hyvin vihertävää kuten asiaan kuului. Menimmekin heti varusteet saatuamme pukemaan vaatteet päällemme ja valmistautumaan tervetuloa kurssille - infoon.

Kouluttajat esittelivät itsensä ja hieman kurssia ja mpk:ta. Lopuksi me kurssilaiset saimme myös esitellä itsemme. Monia varmaan hieman jännitti ja hermostutti tilanne, mutta jokainen tuli lopulta tutuksi. Siirryimme esittelyiden jälkeen pihalle, jossa tietysti satoi kaatamalla vettä. Teimme ryhmäjaot, jonka jälkeen alkoivat sulkeiset. Itselleni ei tainnut tulla uutta asiaa, mutta oli kiva kerrata asentoa, lepoa, ojentamista, taaksepoistumista ja marssimista. Ja lämminhän siinä tuli taakse poistuttaessa vaikka ei sitä aluksi olisi uskonut. Onneksi saimme sulkeisten jälkeen ruokaa mahaamme, että jaksoimme seuraavaksi käydä läpi rastikoulutuksia.

Ensimmäisenä rastikoulusaiheena meidän ryhmällämme oli suunnistus. En itse ikinä ole ollut kovinkaan hyvä suunnistamaan, mutta ei se itseasiassa vaikuttanutkaan niin monimutkaiselta. Suunnistusrastin jälkeen pääsimme viestikoulutukseen, jossa opettelimme kenttäpuhelimen kytkentää. Voin todellakin sanoa, että sen rastin jälkeen osaan varmasti tarkastaa kenttäpuhelimen ja kytkeä sen käyttökuntoon, mutta parempi vain, että toistoja oli monta, asia varmasti jäi päähän. Viimeisenä rastina meidän ryhmällämme oli ammunnan varomääräyksiä, ampuma-asentoja ja aseiden käsittelyä. Pääsimme siis kuivaharjoittelemaan ennen todellista koitosta niin, että jokainen osaisi varmasti turvallisesti käsitellä asetta ja löytää itselleen oikean ampuma-asennon.

Illalla oli vuorossa vielä sotkuun tutustumista, telttojen pystyttämistä ja saimme jopa pienen näytöksen kohteen suojaus - kurssilta, joka oli mukava yllätys.

Illalla lähdimmekin yövaellukselle ja jokainen ryhmä suunnisti edellä vuorotellen. Maasto oli välillä todella haastavaa ja hartioita särki, mutta olo oli onnellinen kun pääsimme takaisin lähtöpaikkaan perille syömään iltapalaa. Joku väitti, että vaellus olisi ollut n. 3km ja toiset taas väittivät sitä 6km pituiseksi. Itselle ei ollut väliä kuinka pitkä matka oli, kyllä se hartioissa alkoi ainakin pikkuhiljaa tuntumaan.

Yöllä nukkumaan päästyämme ja itseni melkein nukahdettua säpsähdimme kaikki kauheaan paukkeeseen ja jotkut jopa pelkäsivät, että nyt viholliset tulevat ja hyökkäävät, mutta ei sentään. Taisteluäänet lakkasivat nopeasti ja pääsimme takaisin nukkumaan.

Aamulla herättyämme laitoimme nopeasti kamat kasaan ja teltan purkuun, joka kävikin yllättävän nopeasti. Aamulla oli myös pientä aamujumppaa, jotta kaikki unisemmatkin varmasti heräisivät. Viimeistään heräsivät siinä vaiheessa kun pääsimme pasi ajelulle. Meno oli välillä aika hurjaa ja tulihan sieltä pieniä kiljahduksiakin kun pomppi kyydissä hallitsemattomasti, mutta hauskaa ainakin oli! Ajelun jälkeen pääsimmekin aamupalalle ja sen jälkeen kohti uusia rasteja. Lähdimme ensiksi ampumaan pistoolilla, joka jännitti minua paljon, koska en ole ikinä ampunut muuta kuin paukkupatruunoita. Ammunta meni yllättävän hyvin ja kymppejäkin napsahti.

Seuraavana vuorossa olikin tehtävärata, joka olisi tietysti voinut mennä ryhmältämme paremmin, mutta loistava ryhmänhenki kyllä korvasi puuttuvia pisteitä! Tehtävärataan kuului mm. morsettamista, välimatkojen arviointia ja harjoitus käsikranaattien heittoa. Tehtäväradan jälkeen oli ampumista, tällä kertaa rynnäkkökivääreillä. Ampuminen ei sujunut niin hyvin itseltäni kuin pistoolilla, mutta tyytyväinen olin silti, huteja ei tullut kauheasti.

Kaikki rastit käytyämme siirryimme kohti kuntotaloa ja saunaa. Saunan jälkeen olikin vuorossa varusteiden palautus, ruokailu ja kurssin arvioiminen ja päätös sotilaskodissa.

Itse tykkäsin kurssista vaikka se olikin aika lyhyt. Asiaa oli kuitenkin saatu mahdutettua mielestäni juuri tarpeeksi, niin että vapaa-aikaakin järjestyi, mutta ei liikaa. Olen myös iloinen, että sain tutustua Porin prikaatiin vielä kerran ennen heinäkuuta, jolloin astun sinne palvelukseen. Tämän kurssin jälkeen odotan vain enemmän alkavaa varusmiespalvelus aikaani ja kiitokset siitä kuuluukin ennen kaikkea kouluttajille sekä kaikille kurssilla mukana olleille!

Noora Lapinlampi

Se mistä turvallisuus syntyy

Viimeisen puolen vuoden aikana olen saanut ja joutunut pohtimaan turvallisuutta hiukan erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin elämässäni. Tähän asti turvallisuus on tarkoittanut minulle pääasiassa sitä, että kotona veitset on nostettu tarpeeksi korkealle uhmaikäisen ulottumattomiin, koululaisilla on heijastinliivit tienvarressa tarpoessaan ja jokainen perheestä tietää kuinka toimitaan palohälyttimen piipatessa. Viimevuoden lopussa sain kuitenkin tehtäväksi toimia kurssinjohtajana MPK:n järjestämällä Arjen- ja ajanhallinnan kurssilla, jota minun ei pitänyt tarvita. Minähän kyllä arkeni hallitsin – ja hallitsen edelleen.

Mutta kurssipa haastoi minut ihan uudelle tavalla pohtimaan elämääni ja arvojani. Ovatko arvoni mukana kaikissa pienissä päätöksissä, joita elämässäni teen? Muistanko arjessa asiat jotka ovat minulle tärkeimpiä ja joiden puolesta olisin valmis uhraamaan paljon? Kurssi haastoi ja pisti miettimään eikä se pohtiminen jäänyt pelkästään kurssin antiin. Muistan vieläkin sen hetken, kun marraskuussa katselin pirtin ikkunasta ulos illalla odotellessani miestäni kotiin navetalla. Mietin sitä, miten tapahtumarikas päivä oli taas takana. Töissä oli ollut kiirettä opiskelijoiden kanssa, lapsia oli pitänyt kuskata toistasataa kilometriä harrastuksiin, päiväkoti-ikäistä hakea hoidosta, ruokaa laittaa, yrityksen paperiasioita hoitaa ja arjen pikkuasioita laittaa oikeaan kulmaan, jotta seuraava päivä sujuu yhtä jouhevasti.

Siinä sitten yömyöhällä kuuntelin hiljaista taloa, olin kohtuullisen tyytyväinen itseeni ja yhtäkkiä oivallus jysähti tajuntaani kuin kymmenen kilon leka. Entäpä jos minä en jaksaisikaan? Kuka silloin tätä rumbaa pyörittäisi, kuka huolehtisi lapsista, kuka tukisi miestä yrittäjän raskaassa arjessa? Ja dominoefektin lailla ajatukset törmäilivät toisiinsa ja kaatoivat kuvitelmissa koko sen paletin, jota omaksi elämäkseni kutsun. Toki järki oli tämän kaiken tiennyt jo pitkään, mutta vasta silloin kun tunne tajusi tärkeimmän arvoni eli perheen hyvinvoinnin olevan noin voimakkaasti riippuvainen minun jaksamisestani naksahti moni asia päässäni kohdalleen. Ja syntyi ajatus uudenlaisesta minästä ja uudenlaisesta elämäntavasta, jossa tunnistan sen asian, jonka puolesta minun on tehtävä määrätietoisesti töitä ollakseni uskollinen arvoilleni.

Ja se olen minä itse. Minun on otettava kokonaisvaltainen vastuu siitä, että jaksan sekä fyysisesti ja henkisesti tätä harvinaisen antoisaa ja kuluttavaa elämää vielä ainakin yhden kymmenvuotiskauden. Ja mielellään tietenkin aika monta sellaista kautta vielä päälle lisää.

Ja siitä se sitten lähti, se elämänmuutos. On olemassa hyviä ja huonoja motiiveja vaan mikään motiivi ei ole ainakaan minun elämässäni ollut koskaan tämän palon veroinen. Ihmisen keho ja mieli ovat kytköksissä niin voimakkaasti toisiinsa, että päätin aloittaa siitä ruumiista. Palkkasin personal trainerin, aloitin päämäärätietoisen saliharjoittelun, järjestelin arkeni uudelleen niin että liikunnalle järjestyy tarpeeksi aikaa ja tein itselleni selväksi, että ihan oikeasti olen juuri sitä mitä suuhuni työnnän. Ja kas kummaa, kyllä se henkeäkin alkoi kummasti nostattaa kun muutokset jaksamisessa, fyysisessä kunnossa ja oman pään sisällä alkoivat näkyä ensin itselle ja sitten toisillekin.

Takana on nyt noin neljä kuukautta uudenlaista elämää, jossa suurin muutos tapahtui kuitenkin korvien välissä. Suomalaisessa yhteiskunnassa on tehty sisäisen turvallisuuden ohjelma ja samanlaisen minäkin tein itselleni. Turvallisuus syntyy aina ensisijaisesti ihmisten korvien välissä, siellä radalla jossa herne kiertää toistaan etsien. Ja josko minä en edelleenkään arjen kiirettäni hallitse ja tuppaan innostuksissani melomaan kohtuullisen monessa kanootissa niin kyllä arjenhallinnan kurssi minut kohtasi siellä arvojen tasolla. Se pysäytti miettimään, miksi minun jokapäiväinen toimintani ei peilaudu arvoihini. Ja sai myös ymmärtämään, ettei koskaan ole liian myöhäistä. Eikä muutoksen tarvitse olla aina niin valtavan kokoinen. Tosin omalle tyylilleni uskollisena en sitten malttanut tyytyä vähempään…

Riitta Alasalmi
Kirjoittaja on Naisten Valmiusliiton tiedottaja ja Oulun alueneuvottelukunnan sihteeri

Vanhusten turvaksi koulutuksen keinoin

Naisten Valmiusliiton Oulun alueneuvottelukunta järjesti 8.10.2012 Vuolijoen Vanhustenkotiyhdistyksen tiloissa luennon kodin turvallisuudesta. Kohderyhmänä olivat vanhustenkodin iäkkäät asukkaat ja muut aiheesta kiinnostuneet ikäihmiset. Paikalla olikin 33 turvallisuusasioista kiinnostunutta henkilöä. Luennoitsijana toimi SPEK:in kouluttaja Tarja Lukin Vaalan Nuojualta. Hän kertoi hyvin valaisevasti erilaisista kodin vaaroista, liukkaista matoista, vaarallisista porrastuoleista ja erityisesti tilanteista, joissa syttyy tulipalo tai palon alku.

Kouluttaja näytti myös hyvin havainnollisia esimerkkejä videolta erilaisista vaaratilanteista ja kertoi samalla miten uhkaavissa tilanteissa pitäisi toimia. Kuvat kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa, miten nopeasti palo leviää ja pian voi pökertyä häkään tai savukaasuihin. Tarja Lukin kertoi ja havainnollisti myös sammutuspeitteen käyttöä jos sattuu rasvapalo vaikka munkkeja paistaessa. Samoin tutustuttiin jauhesammuttimiin ja kerrottiin missä paikoissa niitä löytyy rivitaloissa, joissa asukkaat asuvat.

Luennon lopuksi minä kävin toiminnanjohtajan roolissa läpi asukkaiden kanssa millä tavalla Vuolijoen Vanhustenkotiyhdistyksen omistamiin asuntoihin on rakennettu paloilmoittimia ja sammutuslaitteita. Paikalla olleet kyselivät paljon ja olivat kiinnostuneita turvallisuusasioista. Turvallisuuden lisäämiseksi toivottiin myös vakituista yöhoitajaa paikanpäälle. Nykyisin hoitaja käy yöllä sovitusti joidenkin vanhusten luona ja kiertää asuinalueen havaitakseen poikkeavat asiat. Hoitaja tulee  paikalle puolentoista kilometrin päästä hoivaosastolta. Paloharjoituksia pidetään säännöllisesti, että hoitajat ja talon muu henkilökunta tietävät varmasti, mitä pitää tehdä jos hälytys tulee.

Tilaisuuden järjesti Naisten Valmiusliiton Oulun alueneuvottelukunta. Vastaava tilaisuus olisi varmasti hyvä pitää muissakin vanhusten palvelu- ja hoitokodeissa.

Aila Alasalmi
Kirjoittaja on Vuolijoen Vanhustenkotiyhdistyksen toiminnanjohtaja ja Oulun alueneuvottelukunnan puheenjohtaja

Viikonloppu sotilaana

Syksyinen viikonloppu Säkylän Huovinrinteellä oli odotettu ja kaikki odotukset täyttävä, jopa ylittävä elämys. Naisten Valmiusliitto ry:n Turun ja Porin alueneuvottelukunnan yhteistyössä MPK:n  Satakunnan KoTu-yksikön kanssa järjestämä Viikonloppu sotilaana –kurssi oli kaikin tavoin menestys.

Kurssille saapui 35 eri ikäistä naista, jotka koko viikonlopun aikana saivat elää ja kokea monen monta uutta asiaa! Muutamien naisten kanssa keskustellessani sain käsityksen, että osa oli vastaavilla kursseilla ollut jo aiemmin ja halusi arkielämän pyöritykseen katkoa ja elämystä ihan oman jaksamisensa vuoksi. Nuoremmat neitokaiset olivat osin kurssilla katsastamassa vähän esimakua siitä, minkälaisia asioita ja tehtäviä varusmies kohtaa asepalveluksen aikana, jos vaikka astuisi itsekin palvelukseen… Käsittääkseni kaikki, myös he, joille kokemus oli ensimmäinen, olivat positiivisesti yllättyneitä ja erittäin ilahtuneita kokemastaan, myös kotiutumisen aikaan, vähän väsyneenä, sunnuntai-iltapäivällä.

Kurssi kesti tosiaan lauantai-aamusta sunnuntai-iltapäivään. Ensi töiksemme pukeuduimme armeijan varusteisiin, kotoisammin ”intin vihreisiin”, maastokenkiä myöten (jotka muuten yllättivät mukavuudellaan!) Tervetulotoivotusten jälkeen siirryimme ”tositoimiin”, eli pihalle ja sulkeisharjoituksiin. Riviin järjestäytymiset, ojennukset, käännökset ym. käytiin läpi marssimisineen, nopealla tahdilla, ja taisimme kaikki läpäistä joten kuten tämän osion. Naiset kuulemma ovat hyviä oppilaita……. kuinkas muuten J

Lauantain ohjelmassa oli, satunnaisesta sateesta huolimatta, tutustuminen varuskunnan esterataan. Siellä sitten sai kiivetä ylös ja hyppäämällä, tai muulla haluamallaan tavalla, palautua maan tasalle. Kukin sai käyttää omaa harkintaansa, suorittiko esteen vai kiersikö sen. Monet esteet tuli suoritettua, ja joitakin emme saaneet edes suorittaa, turvallisuussyistä. Ja joku este olisi kannattanut jättää väliinkin… Mutta minkäs teet kun kerrankin pääsee tuollaiseen paikkaan, niin innostuuhan sitä, hyvässä seurassa vanhakin hevonen, sanotaan! J  Melkoista kuntoa kyllä varusmiehiltä vaaditaan, etenkin kun kuulemma radan ennätys muistaakseni lienee jossain 4 minuutin tietämillä…

Ohjelma jatkui tehtävärasteilla sekä ulkona että sisällä. 35 naista jaettiin neljään ryhmään ja ryhmissä harjoittelimme mm. kompassin pyöritystä, kartan lukua ja ihmettelimme käsisuuntakehän toimintaa. Toinen ryhmä perehtyi ”reserviläisaseiden” toimintaan sekä ammunnan sääntöihin teoriassa. Kolmas ryhmä opiskeli viestintävälineenä tällä kertaa LV 217, eli "venttiseiskan" toimintakuntoon saattamista sekä sen käyttöä. Neljäs ryhmä pääsi tutustumaan kiertoajelun muodossa Porin Prikaatin Huovinrinteen varuskunta-alueeseen. Ja luonnollisesti ryhmiä kierrätettiin, niin että kukin ryhmä sai tietoa ja taitoa kaikissa pisteissä.

Pääsimme tutustumaan myös sotkuun, joka lauantai-iltana oli varsin rauhallinen ja hiljainen. Kaffet ja munkit tuli ostettua (eihän sotkusta voi muutoin poistua) ja sen jälkeen olikin hyvä palata leirialueelle, Paviljogille, ja istuutua kuulemaan tietoiskua MPK:n toiminnasta sekä hiljentymään PV:n videon ”Taistelukenttä” –äärelle. Video taisi tehdä kyllä melkoisen vaikutuksen suurimpaan osaan katsojista. Hyvin toteutettu pätkä….. synnytti ajatuksia monille, että ”oikeesti, mitä jos…..”

Illan päätti yöjotos, joka oli kohtuullisen reipas. Lisäjännitystä toi tietysti syksyinen, pimeä ilta sekä sade ja märkä maasto. Kaikki naiset palautuivat Paviljongille posket punoittaen ja vaurioitta noin 1,5 tunnin reippailun jälkeen. Yöpala solahti reippaasti ja sitten olikin enää vuorossa makuupusseihin sujahtaminen. Teltat ja kamiinathan oli pystytetty jo ennen hämärän tuloa.

Sunnuntai-aamu valkeni tihkusateisena ja klo 7 mennessä oli suurin osa porukasta jo hereillä ja osa kamoistakin jo pakattuna. Aamuverryttely oli paikallaan, vaikka ei voi kyllä sanoa, että teltassa juuri kohmeessa olisi tarvinnut olla! Kyllä armeijan makuupussi on loistava! Kelpaisi kyllä siviilikäyttöönkin; sillä kyllä tarkenee.

Aamuverryttelyn jälkeen säädettiin ääniaistimet kohti tietä ja kuulosteltiin, että minkäs tasoista jyminää alkaisi kuulua. Meille nimittäin oli alustavasti luvattu PASI-ajelua. Ja tulihan ne sieltä! Kolme PASIA pysäköi leirialueellemme, saimme lyhyen tietoiskun, jonka jälkeen lastauduimme kyytiin. Ystävälliset nuoret miehet ajeluttivat meitä innokkaita nais-ihmisiä varuskunta-alueen maastossa varsin antaumuksella mäkiä ylös ja alas, kuopista suuremmin piittaamatta. Tässä on pakko mainita, että kukaan ei loukkaantunut, vaikka meno oli välillä vähän vauhdikasta. Suurimmalla osalla taisi tunnelma kuitenkin lähennellä hurmiota!

Ajelun jälkeen maistuikin sitten aamupala ja viikonlopun elämykset jatkuivat tehtävärasteilla. Nyt pääsimme ampumaan RK:lla sekä pistoolilla. Ehkä olin ainoa, ehkä en, mutta rynnäkkökiväärin latausääni ja ruudin (?) haju jättivät pysyvän muistijäljen. Kerta kaikkiaan upea kokemus! Jospa vielä joskus uudelleen……..  Koska kaikki eivät mahtuneet samalla kertaa ampumaan, oli meillä myös tehtävärata, jossa suoritettiin erilaisia, enemmän tai vähemmän, varusmieselämää likeltä liippaavia toimia. Mielenkiintoisia juttuja, kaikki tyynni.

Sitten olikin aika luopua armeijan varusteista, pukeutua siviilivaatteisiin, jonka jälkeen emme olleet enää tuntea toisiamme J ja suunnistaa muonituskeskukseen päivälliselle. Kurssin päätössanat lausui kurssinjohtaja Matti Bärling,, kurssin vääpeli Marjo Tuomaranta sekä varakurssinjohtaja Riitta Heikkilä. Ammunnan parhaimmat osujat palkittiin ja kaikki saivat todistukset upean viikonlopun päätteeksi.

Tietoa, taitoa ja etenkin elämystä saimme runsain mitoin! Ne fiilikset, jotka viikonlopun jälkeen jäivät, kantavat pitkään. Uskon, että ainakin joku nuorista naisista tulee hakeutumaan varusmiespalvelukseen. Meille, joilla on ollut tai on parhaillaan lapsi varusmiehenä, on erittäin mielenkiintoista saada kosketuspintaa myös tuohon, vielä kovin miehiseen maailmaan. Puhumattakaan niistä kansalaistaidoista, joita viikonloppuun sisältyi, niistä on aina hyötyä. Toivottavasti kaikkia oppeja ei tarvita, mutta on takaraivossa jokin ajatus sitten, jos kuitenkin……

Jaana Westerholm

Kokemuksia kurssinjohtamisesta kurssinjohtajana ILIMATAR 2012-harjoituksessa

Hei kaikille!

Ajattelin kirjoittaa omia kokemuksiani miltä tuntuu kurssinjohtaminen tällaisessa NASTA- harjoituksessa. Tarkoituksenani on saada muutkin innolla ryhtymään kurssinjohtajiksi, jos sellainen mahdollisuus vaan tarjoutuu! Opiskelijoille erityishuomio.. jos haluat suorittaa joitain opintoja tällaisessa harjoituksessa, se on mahdollista. Itse suoritin toimiessani kurssinjohtajana TYHANK- opintojakson. (Selkokielellä sanottuna terveyttä ja hyvinvointia edistävän tutkimus- ja kehittämistoiminnan opintojakso). Kannattaa olla hereillä ja puhua vastaavien opettajien kanssa täyttäisitkö jonkun opintojakson osaamistavoitteet tällä tavalla. Jos täyttää, niin sitten vaan harjoituksen johtoon yhteyttä ja ideariihi pystyyn! Harjoituksessa kun kirjoitetaan joka päivälle lehti, niin tähän voisi olla kirjoittamassa juttuja tai ottamassa valokuvia. Vain omat ideat ovat rajana. Tässä on linkki omasta loppuraportistani kurssiin liittyen; http://tyhank.wordpress.com/blogit-ja-linkit/opiskelijat/ .

Omalta osaltani sain tiedon tästä harjoituksesta koulun sähköpostiin, jossa tarjottiin mahdollisuus saada opintopisteitä osallistumalla tähän harjoitukseen. Katselin kurssit läpi ja ajattelin että voisin osallistua maastotaitoihin kurssilaisena tai olla kouluttamassa maastotaitoja oman taustani (armeijan käymisen) vuoksi. Monen viestirumban jälkeen tarjottiin mahdollisuutta ruveta Turvallisesti vesillä- kurssin kurssinjohtajaksi. Eikä minun tarvinnut montaa kertaa miettiä otanko ”haasteen” vastaan vai en. Parin viikon päästä olikin ensimmäinen tapaaminen, jossa oli NVL:npääsihteeri, harjoituksen johtoryhmä sekä muut kurssinjohtajat. Jännitin kovasti miten tällainen ”juniori” ja keltanokka sinne kovien konkareiden sekaan sopii. Oli kuitenkin kiva huomata miten hyvin minut otettiin joukkoon mukaan. En ole aiemmin ollut NASTA- harjoituksissa mukana, joten kaikki oli minulle täysin uusia juttuja. Näihin sain koulutuspäälliköltä paljon apua ja vinkkejä miten kannattaa lähteä kurssia suunnittelemaan.

Turvallisesti vesillä- kurssi oli hyvä valinta, koska mitään ei ollut valmiina. Sain itse luoda erilaisia kontakteja soitellessani mahdollisesti tuleville kouluttajille, suunnitella koulutusaikatauluja ja koulutusaiheita (koulutusaiheiden raamit tulivat NVL:n puolesta, koska heillä on tavoitteet jotka kurssilaisten tulisi osata kyseisen kurssin jälkeen). Hivenen haastavaa oli saada nivottua kaikki yhteen (ainakin aikataulujen osalta), esimerkiksi kuljetukset koulutus- ja majoituspaikoille, ruokailujen järjestäminen sekä tauotukset.  Näissä välimatkat olivat se haastavin tekijä. Nyt jälkeenpäin ajateltuna kaikki kuitenkin toimi, mistään ei myöhästytty ja turhilta odottamisilta vältyttiin. (Joku sanoikin minulle eräässä palaverissa, että Mira sitten muistaa ettei tämä ole armeijan touhua että olisi kiire odottamaan…) :D

Johtaminen harjoituksen aikana oli pelkästään mukavaa. On tärkeää, että kurssilaiset ovat tietoisia mitä seuraavaksi tapahtuu (monella kun ei ole kurssin kurssiohjelmaa takataskussa), sekä on muistettu opastaa mitä varusteita tulee olla mukana seuraavalle koulutuspaikalle siirryttäessä.  Oli ilo katsoa miten hyvällä sykkeellä ja asenteella kurssilaiset olivat turvallisesti vesillä- kurssille tulleet. Turhasta ei nuristu ja aina löytyi maastoruokailussa ruuan jakajia ilman että olisin joutunut ”määräämään”. Kaikista palkitsevinta oli kuitenkin se hymy osallistujien huulilla kun he tulivat esimerkiksi ajamasta venettä tai riisuessaan pintapelastuspukuja pois päältään, kun he olivat käyneet järvessä ne päällä kellumassa.

Summa summarum, lähtisin heti uudelleen jos samanlainen mahdollisuus tulisi, ja toivottavasti seuraavissa harjoituksissa nähdään! J

- Mira -

Mira Hämäläinen on opiskelijana Savonia-ammattikorkeakoulussa, opinalanaan hoitotyön koulutusohjelma.

Elämänhallinta ja ruuhkavuodet

Viimeisen puolen vuoden aikana olen joutunut täysin vastoin tahtoani miettimään elämänhallintataitojani ihan uudesta vinkkelistä. LINNA 2012 –harjoituksessa kurssilistalle pompsahti yleisön toiveesta Arjen- ja ajanhallinta –kurssi, joka sai minut vetäisemään aamukahvini useammankin kerran väärään kurkkuun. Kuinka muka arjen hallintaa voi opettaa? Ja kuka voi sitä paitsi tulla minulle kertomaan kuinka arkeani pitäisi hallita? Minun elämänhallinnassanihan ei ole mitään muuta vikaa, se vain sattuu sisältämään niin paljon liikkuvia osia että toisinaan tulee väkisinkin vähän ahdasta.

Tykkään kovasti viljellä arjessani kaikkia pieniä lausahduksia, joista aika moni kertoo omasta arjestani. Ehdoton suosikkini on: "Päivä kerrallaan – ei näitä kahta jaksaisikaan". Päivät ovat täynnä tapahtumia ja viikon lopulla usein tuntuu, että olen elänyt yhden viikon aikana vähintään kahden viikon sisältöjä. 140 km työmatkat päivittäin, liikkuva maatalousalan verkko-opetustyö, kahden tyttären EK-koulutusbaletti, uimaseuran harjoitukset, pianotunnit ja vanhempainillat, 2-vuotiaan päivähoitoon viennit, lasten hammaslääkärit, neuvolat, labrat, terveydenhoitajat… Lisäksi kohtuullisen suuri maatila, yrityksen paperityöt, laskut, tiskit, pyykit ja muut kotihommat. Toisinaan tekisi mieli huutaa ääneen – kovaa ja korkealta.

Siltikin arjesta selvitään, koska se on täynnä mielekkäitä ja tärkeitä asioita. Ja elämä on opettanut pistämään palikoita järjestykseen. On lähtöjä, tuloja ja toisiinsa limittyviä menoja, joiden keskinäiset suhteet suunnitellaan ruutupaperille aina edellisen viikon lopulla. Välillä tuntuu kuin arki olisi tanssia, jonka koreografiassa pieninkin virhe suistaa koko esityksen kanveesiin. Lapset ovat oppineet, että yhteinen arki muodostuu jokaisen vastuista ja velvotteista, joista on pidettävä kiinni, jotta saadaan homma rullaamaan.

Joskus kuitenkin pelottaa, että nämä ruuhkavuosien kiireiset ajat tulee elettyä juosten läpi. Siksi pysähtymisillekin on ollut pakko varata aikaa. Joskus on pakko irrottautua itsekin ja ottaa etäisyyttä. Siihen sopivat hyvin työviikon päättävät taekwondo-harjoitukset tai esimerkiksi MPK:n tai Naisten Valmiusliiton harjoitusviikonloppu. Usein minulta kysytään, mistä kaikki tämä räiskähtelevä energia oikein kumpuaa. Luulen, että se kumpuaa itselle mieluisista tavoista irrottautua arjesta ja unohtaa yhteisön paineet, kiireisten arkipäivien vaatimukset ja ajanhallinnan hankaluus. Kyvystä hiljentyä arjen keskellä ja karata joskus oravanpyörästä ihastelemaan suonlaitaan loittonevia kurkiauroja lasten kanssa. Kyse ei ole ollenkaan siitä, onko sellaiselle aikaa vaan siitä että joskus on pakko olla itsekäs ja livistää. Vähän niinkuin lapsena kun olohuoneeseen kannettiin viltti ja piilouduttiin sen alle taskulampun kanssa pakoon muuta maailmaa.

Kuitenkaan pysähtyminen, työpäivän jälkeen irrottautuminen ja todellinen läsnäolo eivät ole itsestäänselvyyksiä. Niitä pitää ajatella ja ihan tarkoitushakuisesti pistää välillä kotonakin tietokone kiinni, avata syli lapsille ja olla paikalla henkisestikin. Tätä kaikkea olen kovasti tämän puolen vuoden aikana pohtinut ja lokakuun lopussa uskaltaudun lopulta itsekin Kainuun prikaatille MPK:n ja Oulun alueneuvottelukunnan järjestämälle Arjen- ja ajanhallinnan kurssille. Mutta pieni takaportti minulle edelleen on - en minä oikeasti näitä taitoja ole menossa opettelemaan, olenhan paikalla kurssinjohtajan roolissa. Senverran tiukassa taitaa edelleen istua ainakin minussa ajatus, että en halua omia elämänvalintojani kellekään selitellä. Ja eihän niissä minun elämänhallintataidoissani ainakaan mitään vikaa ollut... Vaan ei tässä kurssissa onneksi ole selittelystä kysymys vaan oman elämän palastelusta. Ja siitä, ettei kovinkaan usein tule oikeasti mietittyä, mistä asioista kannattaa pitää kiinni ja mistä päästää irti.

Ihminen on kokonaisvaltainen elukka ja se kaipaa paitsi leipää ja sirkushuveja, myös pikkuisen pysähtymisiä. Ja nyt sitä sitten mennään pysähtymään isommalla porukalla ja saamaan elämä järjestykseen kerralla. Tosin veikkaan, että kurssilla ei ole enää kouluttajaa tämän blogikirjoituksen jälkeen vaan Rahtolan Riikka juoksee lujaa pakoon mahdollisimman kauas Kainuusta. Taitaa sentään olla likkaa vaadittu että kahden päivän koulutus pistäisi tämän elämäni sekasorron järjestykseen :D

Riitta Alasalmi
Kirjoittaja on paitsi Oulun alueneuvottelukunnan sihteeri, myös 2-, 9 ja 10 -vuotiaiden lasten äiti keskellä ruuhkavuosien kimmahtelevaa kaaosta